Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Sirius, 23.03.2015 20:52
Katsottu 1024 kertaa
Taivas oli sininen ja puut piirtyivät sitä vasten mustina Se oli tuttua hänelle. Koskaan hän ei muistanut pelänneensä metsässä Omassa mielessään kylläkin, usein. Metsä ei vaatinut häneltä mitään vaikka joskus se tuntui odottavan jotakin Ehkä häntä itseään Eikä hän saapunut, eikä itsekään tietänyt miksi Aina oli jotakin muuta Mutta metsä oli paikallaan ja se lohdutti häntä ja hänen katseensa lepäsi usein metsän siimeksessä Metsä muisti hänet ja hän muisti metsän Eräänä päivänä hän palaisi sinne, lapsuuden kesäiseen metsään Paljasjalkaisena, kesämekossaan Hänen hiuksensa olisivat auki, aurinko lämmittäisi paljaita reisiä polun reunalla päivänkakkaroita ja kissankelloja Eikä kukaan huutaisi häntä palaamaan, sillä hän olisi menossa kotiinsa siihen kuusenpihkan tuoksuiseen kotiin, sananjalkametsään, sitruunaperhosten tanssiin ja satakielen lauluun Hän kahlaisi kotipuron viileään virtaan ja tuntisi paljaiden jalkojensa alla hiekan pehmeän, hyväilevän kosketuksen olisi virta, olisi veden laulu, tuuli jossain kaukana puiden oksissa tanssien ja illalla syttyisivät tähdet, avautuisi universumi