Kirjoitukset

Syntymäpäiväjuhlat

RebeLaav, 22.06.2015 18:55
Katsottu 1163 kertaa

Tarina sisältää väkivaltaa. Kommentteja pyytäisin, esim. haluatteko lisää tai jotain? Liinun synttäreillä oli vieraina Meeri, Liinu ja Rebe. Liinun isä tuli Liinun huoneeseen missä olimme, ja sanoi että tytöt, me mennään nyt nukkumaan, olkaa vähän hiljempaa. Vastasimme kaikki että asia on OK. Aloimme pelata spiritismiä, vaikka meitä pelotti. Kello oli jo puoli kaksitoista, aioimme valvoa koko yön. Pelatessamme spiritismiä Liinu pyysi Hengiltä lupaa hakea meille limua, karkkia sekä muita herkkuja. Kun Liinu lähti alas, me häneltä salaa kyseltiin Hengiltä koska hän kuolee. Sehän on oikeasti kiellettyä, ja Ronja siitä yritti varoitella. Minä ja Meeri ei kuitenkaan kuunneltu, vaan jatkettiin virkettä "arvoisa Henki, koska ystävämme Liinu kuolee?" kikatimme Meerin kanssa heti perään, kunnes ensimmäistä kertaa pelin aikana lasimme liikkui. Vastaukseksi tuli 28.9. Se olisi huomenna. Meitä nauratti vähän, kunnes lasin kokonaan lopetettua liikkeensä se räjähti miljooniksi kappaleiksi lattialle. Outoa kyllä, siitä ei kuulunut lainkaan ääniä. Meitä alkoi pelottaa. Tässä vaiheessa Liinu palasi, ja näki rikkinäisen lasin lattialla. Hän kysyi miksi ihmeessä olimme rikkoneet lasin, ja yritimme selittää. Jätimme kuitenkin alkuperäisen kysymyksemme kertomatta. Emme enää halunneet jatkaa spiritismin pelaamista, joten aloimme katsoa elokuvaa Liinun läppäristä. Elokuva oli komedia jotta rauhoittuisimme vähän. Rauhoituttuamme ja jo puolet herkuista syöneenä päätimme avata uuden sipsipussin, koska vanha oli jo tyhjä. Halusimme myös ns. "sormikarkkeja", joten avasimme senkin pussin. Kun Ronja otti sormikarkin, se hänen mielestään tuntui oudolta. Vähän liian... kovalta. Me muut emme olleet huomanneet karkeissa mitään outoa, joten päätimme vain heittää kovan karkin pois. Lopulta saimme parin tunnin pituisen leffan päätökseen, ja päätimme vain pelata omilla puhelimmillamme. Emme jaksaneet sitä kauaa, ja itse asiassa lopetimme alakerrasta kuuluvaan ääneen. Oletimme, että se oli vain joku esine, joka liikkui tai naksahti tai jotain sellaista. Meitä alkoi naurattamaan joku täysin outo asia. Olimme toki sokerihumalassa, mutta silti. Jonkin ajan päästä aloimme juoruilemaan kaikista. Taas tuli naurukohtsuksia, mutta aina joku silti jatkoi tarinaansa; hyviä tarinoita kun oli. Kello alkoi lähentyä puoli neljää, ja kaikkia alkoi väsyttää. Aikomus oli silti valvoa koko, niin oli sovittu. Neljän aikoihin alakerrasta alkoi kuulua koputusta. Mietimme, että ulkona varmaan tuulee, ja joku osuu ikkunaan tai seinään. Kun ääni jatkui, meitä alkoi ärsyttämään ja päätimme porukalla mennä katsomaan mikä sen aiheutti. Kaikkia alkoi pelottaa siinä vaiheessa kun kuulimme askelia. Kun Ronja, joka meni edellä, astui viimeiselle portaalle alasmennessä, porras narahti. Kuului askelia, jotka selvästi juoksivat, mutta yrittivät peittää siitä kuuluvaa ääntä. Me kaikki kuulimme sen. Lähdimme hiljaa kävelemään kohti keittiötä, jonne ääni oli loppunut. Sitä meidän EI olisi kannattanut tehdä. Siellä meitä odotti pelottava, mutta outo näky; tuntematon mies puukko kaulan läpi lävistettynä. Aloin melkein kiljumaan, mutta Meeri laittoi kätensä suuni eteen etten herättäisi Liinun vanhempia. Meitä kaikkia pelotti ihan hirveästi. Yhtäkkiä takaamme kuului narahdus, ja käännyimme katsomaan. Joku. Joku mies. Kukaan meistä ei ollut ikinä nähnyt häntä. Pian kuitenkin huomasimme, että hänellä oli naamari. Orastava auringonvalo valaisi juuri ja juuri sen verran, että Liinu huomasi naamarin alta tutut silmät. -ISI!!! Liinu huusi, -Mitä sä oot menny tekemään! Samassa Liinun äiti astui miehensä takaa. -Hänen miehensä oli köyttänyt hänen kätensä selän taakse. Hänen suussaan oli suukapula, ja häntä oli viillelty joka puolelta kehoa. Vaikka hän tällä hetkellä oli alasti, ei se häirinnyt ketään. Huomasimme tässä vaiheessa, että kuollut mies oli naapurista. Naapurin uusi mies. Liinu kuiskasi meille nopeasti, että seuratkaa. Yhtäkkiä hän lähti juoksemaan keittiön ikkunaa kohden. Hän nappasi pöydältä siihen jääneen painavan metallikulhon, ja heitti sen kohti ikkunaa. Viime sekunneilla hyppäsimme pois talosta, ja juoksimme metsään. Vain minulla oli kännykkä mukana, mutta pahaksi onnekseni se oli taskussani mennyt kolmen tunnin lukkoon, liian monesta "avausyrityksestä". En voinut soittaa hätäpuhelua, koska puhelimeni oli hyvin vanha Nokialainen. Jatkoimme juoksemista, kunnes saavuimme pienelle kivien peittämälle aukealle. Päätimme kuitenkin jatkaa jonkin verran oikealle, ja siitä vielä suoraan. Nyt olimme jo hyvin kaukana. Vielä vähän aikaa sitten kikatimme turvallisesti Liinun huoneessä, nyt puolet meistä itkee keskellä metsää. Yritin lohduttaa sanomalla, että kohta tulee valoisaa ja meidän täytyy kestää vielä kolme tuntia että voin soittaa hätäpuhelun. Koska oli syksy, oli aika viileä. Ronjalla ja Liinulla oli vain yöpaita ja yöhousut, mutta minä ja Meeri olimme paksuissa päivävaatteissa, joten aloimme jakaa heille vaatteitamme. Puoli tuntia metsässä oltuamme kuului moottorisahan ääntä. Paljon kauhunovelleja lukeneena yritin arvioida tuleeko ääni Liinun isän moottorisahasta, vaiko puunkaatajan moottorisahasta. Aloimme pian kuitenkin liikkua eteenpäin. Koska oli viileä, puhelimestani alkoi kulua akku nopeammin. Vielä oli kaksi tuntia ja 15 minuuttia jäljellä hätäpuhelun soittoon. Olimme sen verran kaukana, ettei Liinukaan enää tiennyt missä olemme. Päätimme juosta että pysyisimme lämpiminä. Metsä alkoi pienen juoksumatkan päässä harventua, joten olimme toiveikkaita asutuksen löytämisestä. Kävelimme, kunnes Meeri kompastui johonkin. Se oli käsi. Tällä kertaa aloimme kiljumaan ja juoksimme karkuun. Samalla ympäri katsellessamme huomasimme monia ruumiinosia, mutta ei yhtään päitä. Mietimme mitä niille oli käynyt, mutta jatkoimme lopulta kävellen, koska juokseminen näin väsyneenä ja nälkäisenä tuntui liian raskaalta. Meeri kompastui kiveen ja nyrjäytti nilkkansa, joten jouduimme puoliksi kantamaan sitä. Näimme yhtäkkiä ison kartanon, ja ryntäsimme sinne sisälle. Heti kun olimme saaneet oven auki, meitä napattiin kädestä. Kiljahdin, mutta yhtäkkiä suunhuni laitettiin suukapula. Meidät raahattiin suureen valkoiseen huoneeseen, missä meidät kahlittiin pöytiin makuuasentoon. Meidät jätettiin siihen pariksi minuutiksi, kunnes Liinun isä tuli paikalle. Hän oli kuulemma tullut kiertotietä paikalle. Hänen takanaan oli kolme muuta miestä. Yksi heistä sanoi, että toivomme vielä ettemme olisi edes syntyneet. Jokainen heistä tuli yhden luo, ja niin hullua kun se olikin, Liinun isä oman tyttärensä luo. Yhtäkkiä hän huusi -ALKAA! Ja kaikki miehet tekivät saman. He irrottivat jokaiselta sormen, ja laittoivat sen kattilaan jonka vasta nyt huomasin. Kipu oli kova, ja samalla hetkellä kun meinasin kääntää päätäni Ronjan suuntaan, tunsin kuinka kaikki oikean jalan varpaat leikattiin pois. En pystynyt huutamaan, joten mumisin jotain käsittämätöntä. Samalla näin, millä tämä kaikki oli tapahtunut; puutarhasaksilla. Minua alkoi oksetta, saman huomasin muilla tytöillä. Yhtäkkiä mies jota en ollut huomannut, astui nurkasta ja sanoi: -Eiköhän viimeistellä tytöt. Sen sanottuaan muut miehet asettuivat pään taakse. Eli kokonaan toiselle puolelle missä he olivat äsken. Melkein oksensin kun näin heillä samanlaiset veitset kuin miehellä Liinun keittiössä. Ensin veitsen heilautti Liinun isä. Liinun silmät olivat täynnä kauhua, ja yhtäkkiä hänen vartalo nytkähti. Päälleni roiskui verta. Seuraavaksi olisi Ronjan vuoro. Hänelle tehtiin sama, ja ainoa eroavaisuus oli veitsen iskutyylissä. Tappoon tuli pieni tauko, ja miehet puhuivat siitä, että tappaisivat meidät samaan aikaan. Vain pari sekuntia sen jälkeen näin kun Meerin kaulaan iskeytyi vetsi, tunsin sen myös omassani. Viimeisellä hengenvedolla ajattelin vain sitä, miten ihania he olivat.

Kommentit