-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Stalkkeri (osa 1)

RebeLaav, 23.06.2015 12:59
Katsottu 1031 kertaa

Osa 1 Kävelin yksin Helsingin kaduilla. Päätin lähteä Kampin suuntaan, jonka edessä pian seisoin. Tiesin ettei minulla ollut rahaa törsättäväksi, 22-vuotias pienipalkkainen elokuvavuokraamon kassatyöntekijä kun olin. Astuin siitä huolimatta sisään ja kävelin suoraan Monkiin, lempiliikkeeseeni. Katselin hameita ja mekkoja, sillä en oikein pitänyt housuista. Hetken katseltuani löysin aivan ihanan hameen, mutta se maksoi tämänhetkiselle pankkitililleni liikaa. Päätin lähteä liikkeestä ennen kuin ihastuisin muihin vaatteisiin. Kävelin suoraan läheiseen ruokakauppaan ostamaan viikonlopuksi jotain pientä herkkua. Lopulta lähdet kaupasta puolen litran Mountain Dew-pullon sekä pienen sipsipussin kanssa. Olet jo aiemmin valinnut kolme elokuvaa mitkä aiot tänään katsoa. Kotiin päästyäsi käyt suihkussa, jonka jälkeen käyt keittiössä hakemassa limun, jonka vähän aikaa sitten laitoit jääkaappiin. Katsahdat samalla ruokapöydällesi, jossa on lappu. Sitä ei ollut ennen... Päätät katsoa mitä siinä lukee. Totta kai siinä klassisesti lukee "rakastan sinua". Sinua alkaa suututtaa, sillä sinun lisäksesi vain ex-poikaystävälläsi on asuntosi avaimet. Päätät soittaa hänelle huomenna, sillä nyt aiot nauttia elokuvista ja herkuista. --- Aamulla heräät reilusti yli yhdentoista. Katsoit kaikki kolme elokuvaa, joten sinua väsyttää edelleen. Lähdet tekemään kahvia, ja pläräät samalla kännykkääs. Ainoa viesti on kuitenkin uuden ohjelmistopäivityksen ilmoitus. Alat kahvia keittäessäsi päivittää kännykkääsi iOS 8.3. Ajattelit tänään käydä postissa hakemassa tilaamasi iPhonen kuoret. Kun istut pöytään, huomaat jälleen uuden lapun. Nyt suutut totaalisesti, sillä exälläsi ei ole mitään oikeutta tulla asuntoosi vaikka avaimen omistaakin. Sitähän sinä olet hänelle jankannut viimeiset puoli vuotta. Avaimen sai pitää vain sen takia, että suostuin pitämään joitaan hänen tavaroitaan kämpässäni. Nyt hänen olisi kuitenkin jo korkea aika hakea ne pois. Puoli tuntia heräämisestäni olen pukeutunut, peseytynyt sekä meikannut itseni. Olin valmis lähtemään postiin. Tavaroita keräillessäni kiinnitin huomioni tietokoneeseeni, joka oli auki. Tiesin, että se oli kiinni ennen kuin menin vaihtamaan vaatteita ja meikkaamaan. Kun menin katsomaan konettani, siinä pyöri jo kuudetta minuuttia elokuva "Do U love me 2?". Päätin vain sulkea läppärin ja lähteä. Minua alkoi hieman karmia, mutta lopulta viha exääni vastaan kasvoi suuremmaksi. Päätin soittaa hänelle heti kun saapuisin kotiin Kun saavuin postiin, huomasin heti kuka siellä oli samaan aikaan. Minun exäni. Meinasin jo lähteä, kunnes hän huomasi minut. Meinasin alkaa huutamaan hänelle, kunnes tajusin että näyttäisin varmaan hullulta jos tekisin niin -Onko sulta vittu menny järki? Et sä voi saatana tunkeutua mun taloon ilmaan mitää lupaa. Nyt se avain tänne ja painut helvettiin mun elämästä! Sihahdin hänelle. Yhtäkkiä hän näytti nolostuvan. Otin kysyvän ilmeen kasvoilleni. -Täs on käynyt nyt sillee et ku oltii mun frendin bileis nii ne avaimet katos mun taskusta... -SAATANA TAJUUTSÄ ET JOKU SAATANAN STALKKERI KÄY MUN ASUNNOSSA HELVETTI SE KÄYTTÄÄ MUN LÄPPÄRII JA KIRJOTTELEE KIRJEITÄ!! Tiedän että huudan, mutta en pysty hillitsemään itseäni -Soita vaikka vittu poliisille, älä mulle raivoo, exäni sanoi. Nyt minua alkoi suututtaa niin paljon, että ryntäsin ottamaan pakettiani ja juoksin kotiin. Kotona minua odotti yllätys... Jatkuu

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net