Kirjoitukset

Niin sanotusti täydellinen

Milda, 03.02.2016 19:33
Katsottu 836 kertaa

Matilda avasi uuden kolmikerroksisen talonsa oven juuri saaduilla avaimilla. Hän oli juuri muuttanut perheensä kanssa uuteen omakotitaloon, jonka hän oli itse suunnitellut hyvän ystävänsä kanssa, joka oli valmistunut arkkitehdiksi kaksi vuotta sitten. Eteiseen astuttuaan hänen mielensä täyttyi ilosta, nyt hän tiesi olevansa kotona. Koko talo huokui iloista, värikästä ja lämmintä tunnelmaa, niin kuin Matilda oli aina halunnutkin. Värit oltiin valittu tarkasti, kirkkaita ja nuorekkaita värejä, mutta kuitenkin ajattomia. Matilda oli juuri näitä ihmisiä, joiden ei tarvinnut tehdä rahan eteen yhtään töitä. Raha kasvoi Matildan mielestä puussa, niin kuin on tapana sanoa. Hänen vanhempansa rahoittivat hänen elämänsä, uudet autot, talot ja kaikki mitä vain kuvitella saattoi. Matilda oli lukion jälkeen hakenut lääkäriksi, mutta ei ollut päässyt ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen hänen vanhempansa olivat alkaneet maksaa hänen menojaan. He vain laittoivat tietyn summan rahaa Matildan tilille kuukausittain. Monien mielestä olisi noloa, että vanhemmat maksaisivat omia menojaan, mutta ei Matildan mielestä. Hän oli vain tyytyväinen, että joku laittoi hänen tililleen rahaa. Matildan rahankäytöstä ei juuri puhuttu perheen kesken. Eivät Matildan vanhemmatkaan sokeita olleet ja tiesivät mihin Matilda käytti heiltä saamansa rahat. Matildan hoidetut kynnet, viimeisen päälle olevat muotivaatteet eivät jääneet keneltäkään huomaamatta. Hän oli jo tottunut siihen, että hänen eteensä tuotiin kaikki. Ainoa asia, mitä hän itse saattoi tehdä oli kampaajalla ja kosmetologilla käynti ja tietenkin kavereiden kanssa juhliminen ja shoppailu. Hän eli niin sanottua kiiltokuvaelämää. Joka ilta Matilda istuutuu uudelle valkealle sohvalle, katsomaan merinäköalaa ikkunasta. Tänään ilta-aurinko kimaltelee ruissalon yllä kauniisti ja ruotsinlaiva lipuu aivan heidän ikkunansa ohitse. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Istua nyt isossa valkeassa omakotitalossa, valkealla sohvalla ja kuunnella pehmeää jazz-musiikkia, kerrankin yksin. Hän ei ollut ikinä nuorena kuvitellutkaan, että hän asuisi edes jonkun miehen kanssa, vieläpä omakotitalossa ja nyt heillä oli jo kaksi lastakin. Puhelimen ääni, herätti Matildan unelmoinnista. -”Matilda” -”Moi, oletteko jo muuttaneet?” Se oli Matildan hyvä ystävä, Jonna. “Varmistin vain että, sopiiko sinulle että huomenna kyyti tulee ovellesi kello seitsemän?” Jonna jatkoi. -”Kyyti? Siis mitä?” Matilda ihmetteli. -”Sinne uuden gallerian avajaisiin. Tarkastaisin vain uuden osoitteesi? Oliko se Luotsituvanaukio?” Jonna kysyi. -”Kyllä, Luotsituvanaukio 105. Kukkulan päällä oleva iso talo.” Matilda vastasi. Miten hän olikaan voinut unohtaa avajaiset. Kutsutkin oltiin lähetetty vain ja ainoastaan tietyille henkilöille. Hän oli tietenkin saanut kutsun ja unohtanut koko jutun. Hänellä ei ollut taaskaan mitään päälle pantavaa, ei yhtään mitään. Ainiin ja tietysti lapset, Matilda mietti hiljaa mielessään. Hänellä ei tietenkään ollut myöskään lastenhoitajaa illaksi. Hänen miehensä Jonkin olisi silloin vielä lentokoneessa, tulossa kotiin. Matilda kiroili ääneen ”Ei saakeli!” ja mietti mielessään, että eikö hän pääsisikään avajaisiin. Joni oli kiireinen liikemies, valmistunut muutama vuosi sitten oikeustieteellisestä, asianajajaksi. Hän teki myös paljon matkoja ympäri maailmaa, eniten kuitenkin kotimaassa, lähinnä Helsingissä. Hän olikin suurimman osan elämästään töissä ja yöt yksin hotellissa. Hänen asiakkaansa olivat kuuluisia tai jos ei kuuluisia niin ainakin rikkaita bisnesmiehiä -ja naisia. Jonin elämä perustui siihen, että jos halusi saada tai ansaita jotain, niin sen eteen täytyi tehdä lujasti töitä. Toisin kuin Matildan elämä, jossa vain kaikki ilmestyy eteen tekemättä yhtään mitään. Jonilla olikin oma firma ja muutama työntekijäkin. Joni kuitenki teki suurimman osan töistä itse, koska hänellä oli vaikeuksia luottaa ihmisiin. Hän ei myöskään antanut työntekijöidensä puuttua hänen työntekoonsa tai asiakkaisiinsa. Joni ei myöskään mielellään pitänyt itsestään paljonkaan meteliä. Joni oli pohjinmiltaan aika ujo, eikä tykännyt puhua omista asioistaan muille. Toisin kuin Matilda, joka halusi näyttää ja kertoa kaikille, että kuinka hyvin hänellä menee. Ehkä juuri siksi Joni rakastuikin aikoinaan Matildaan. Matildalla oli todella hyvä itseluottamus, eikä hän melkein koskaan jäänyt sanattomaksi. Se viehätti vähän ujoa ja hiljaista Jonia. Monet ystävät uskoivatkin Matildan miehen ja lasten olevan vain “näytteitä” hyvästä elämästä. Useammat myös ihmettelivät, että oliko heillä oikeaa rakkautta vai vain hyötysuhde? He kuitenkin elivät kummatkin suurimmaksi osaksi omaa elämäänsä ja näkivät toisiaan vain harvoin. Lastensakaan kanssa Matilda ei juuri viettänyt aikaa. He palkkasivat lastenhoitajankin, että Matildalla olisi enemmän “omaa aikaa.” Lastenhoitaja tulee heille joka arki-aamu kello seitsemän ja lähtee vasta lasten nukahdettua noin kello kahdeksan. Matilda otti uuden iphonen pöydältä. -”Hei Elisa, tarvitsisin apuasi huomenna.” Elisa oli hänen paras ystävänsä ja he olivat tunteneet ihan pienestä asti. Elisa ei kuitenkaan ollut niin sanotusti piloille lellitty ja hän työskentelikin sisustussuunnittelijana äitinsä firmassa. Elisan äiti oli jättänyt perheen ja lähtenyt toisen miehen matkaan, silloin kun Elisa oli ollut vielä ylä-aste ikäinen. Elisa oli ottanut sen tosi raskaasti ja ollut monta vuotta äidillensä vihainen ja pitänyt mykkäkoulua. Ajan kuluessa Elisa ja Elisan äiti olivat kuitenkin selvittäneet välinsä. Tai no.. Elisan äiti oli saanut selville jostain, että Elisa oli päässyt sisustussuunnittelija linjalle ja pyytänyt häntä firmaansa töihin. Muuallakaan ei ollut töitä, eikä työkokemusta muuten olisi saanut, niin Elisa oli päättänyt lähteä Helsinkiin ja selvittää vihdoinkin välit äitinsä kanssa. Tällä hetkellä Elisa kuitenkin työskenteli Turussa. -”Galleriassa on uuden näyttelyn avajaiset huomenna, eikä minulla ole mekkoa. Voisitko tulla makutuomariksi?” Matilda jatkoi. -” Tapaan asiakkaani kello kymmenen, sen jälkeen sopii mainiosti. Soitellaan.” Elisa sanoi. Matilda luotti Elisan makuun, vaikka Elisa ei ollutkaan se seurapiirien muodikkain, eikä juuri käynyt ulkona. Elisa kävi ulkona vain silloin kun töiltään ehti eli ei juuri koskaan. Matildalla ja Elisalla oli ollut monia riitoja ylä-aste- ja lukioaikoina, mutta erimielisyydet kuitenkin olivat jo unohtuneet. Ystävinä Matilda ja Elisa olivat silti aina pysyneet, vain he voisivat jutella kaikesta toisilleen eikä toista noin vain voi elämästään “heittää pois”, kun on tuntenut toisen monta vuotta. Seuraavana aamuna Matilda heräsi puhelimen pirinään. Hän katsoi kelloaan 6.35 ja toivoi, että puhelimen pirinä loppuisi. Puhelimen pirinä siltin vain jatkui ja jatkui. Matilda kömpi untuvapeittokasan alta ja vastasi. -”Moi, kulta.” Se oli hänen miehensä, Joni. Joni oli työmatkalla, olisiko nyt ollut New Yorkissa. Matilda ei ikinä kuunnellut minne hänen miehensä oli menossa ja kuinka pitkäksi aikaa tai vaikka hän kuulikin niin hän unohti sen samantien, koska keskittyi suurimmaksi osaksi vain itseensä. Sen hän kuitenkin muisti, että tänään hänen miehensä tulisi kotiin. “Huomenta vain, tiedätkö mitä kello on?” Matilda vastasi kärttyisesti. Joni hymähti ja jatkoi saman tien: “En lähdekkään täältä vielä tänään. Kahden päivän päästä on tärkeä kokous ja minun pitää olla paikalla. Tulen niin pian kuin mahdollista.” Matilda ei vastannut mitään. Se oli kuultu ennenkin, “Niin pian kuin mahdollista.” Aina Joni sanoi niin. Matilda oli turhautunut, mutta samalla salaa iloinen, kun saisi olla rauhassa vielä ainakin pari päivää. Eikä hän edes olisi ollut kotona illalla, avajaisten takia. “Kulta, oletko siellä? Anteeksi.” Joni sanoi pahoillaan. “No ei sille voi mitään. Nähdään, kun tulet kotiin.” Matilda sanoi. “Tietenkin. Sano lapsille paljon rakkaita terveisiä. Rakastan sinua.” Joni vastasi. Matilda sulki puhelimen. Elisa vilkuttelikin jo sovitussa paikassa, sovittuun aikaan. Tasan kello 12.27 ja sovittu aika oli 12.00. Elisa oli aina ajoissa. Sen hän oli oppinut töissä, monien myöhästymisien jälkeen. Eihän asiakasta saanut ikinä odotuttaa. Näin oli käynyt muutaman kerran ja hän oli saanut kuulla siitä pomolta eli äidiltään. Matilda taas oli aina tyylikkäästi myöhässä. Hän aloitti yleensä valmistautumisen silloin, kuin piti jo lähteä. Se ei Matildaa juuri haitannut, muita kylläkin. Hän laittoi itsensä aina kauniiksi ja huolitelluksi, ennen kuin astui talostaan ulos. Ilman meikkiä hän tuskin vei edes roskapussia. No ei hän roskapusseja kyllä ikinä vienytkään, heillä kun oli siivooja. Matildalle ei tullut kuulonkaan näyttäytyä mitenkään julkisesti ilman meikkiä. Hyvä, että oli ilman meikkiä kotonaan ja sekin oli aika harvinaista. Matilda heilautti Elisalle kättään ja nopeutti askeliaan. - “Oletko odottanut kauan?” Matilda kysyi hengästyneenä. - “Tulin juuri, ehkä joku viisi minuuttia sitten.” Elisa oli aina niin ystävällinen kaikille, vaikka olikin joutunut odottamaan kaatosateessa melkein puoli tuntia. Matilda ei ikinä suostuisi odottmaan, ei edes muutamaa minuuttia. Jos Matilda olisi ennen Elisaa jossain, niin hän soittaisi heti Elisalle, että tämä on myöhässä eikä suostuisi odottamaan. Näinkin oli käynyt muutaman kerran vuosia sitten. Matilda oli vain todennut, että hän ei suostuisi odottamaan ja lähtenyt vain kotiin. Siitäkin Matilda ja Elisa olivat riidelleet, mutta sopineet ja nauraneet asialle jälkeenpäin. Matildan luonne oli vain vähän äkkipikainen. Matilda suostui shoppailemaan vain pienissä liikkeissä, jossa oli vain yksi koko ja yksi kappale yhtä vaatekappaletta. Hän halusi tässäkin suhteessa olla omalaatuinen, eikä voinut ainakaan tusinatuote-mekkoa laittaa juhliin. Matilda oli aika nirso pukeutumiseen liittyvissä asioissa. Tällä kertaa mekon piti olla tietyn värinen, joka sopisi täydellisesti hänen pitkiin blondattuihin hiuksiin. Tietyn mallinen, että hänen pitkät sääret näkyivät. Mekossa ei myöskään saanut olla olkaimia, näin korostuisi paremmin Matildan solisluut. Mekon piti siis olla sellainen, joka korostaisi Matildan parhaimpia piirteitä, ainakin Matildan omasta mielestä. Mekon piti myös sopia hänen uusien vaaleanruskeiden, seitsemän centin korkokenkiin. Väri siis oli tärkein. “Eikö mikään muka ollut sopiva?” kysyi Elisa kolmen tunnin kierroksen jälkeen närkästyneenä ja ehkä vähän valittavasti. “Ei, sen pitää olla minulle täydellinen. Ei vain sinne päin. Tiedät minun makuni, vain kallis ja paras käy.” Matilda sanoi itsevarmana ja niin, että omistaisi koko maailman. “Tiedän.” Elisa vastasi, tietäen että ei kannattaisi jankuttaa. Hän joutuisi etsimään täydellistä mekkoa vielä monta monta tuntia. “Muistin juuri liikkeen, jossa emme ole vielä käyneet.” Elisa sanoi yhtäkkiä. He kävelivät kävelykatua pitkin. Kaupungissa oli kauheasti ihmisiä. Enää ei satanut kaatamalla ja taivaskin näytti jo selkeämmältä. Ihan kuin aurinkokin pilkahtelisi sadepilvien takaa. “Tässä se on.” Elisa sanoi iloisesti. “Tämä vai?” Matilda katsoi näyteikkunaa. “Oletko tosissasi?” Matilda kysyi ja Elisa nyökkäsi vastaukseksi ja jatkoi: “Käydään edes sisällä, sieltä voi löytyä jotain.” Astuttuaan sisään Matildan ilme kirkastui. Liikkeessä oli paljon ihania mekkoja. Luonnonläheisen värisiä, jotka sopisivat Matildalle täydellisesti. Matilda kahmi vaatteita, jotka vain suinkin menisivät hänen päälleen. Hänen kokonsa oli 34/36, mutta aina piti ottaa kokoa pienempi ja mahduttava siihen. Matilda oli ennen lasten syntymäänsä ollut tosi hoikka, mutta synnyttämisen jälkeen hän oli lihonut kymmenisen kiloa. Sitä ei huomannut Matildasta, mutta hän huomasi sen itse, eikä pitänyt itestään näin lihavana. Elisa katsoi kärsimättömästi kelloaan. Matilda oli ollut jo yli puoli tuntia sovituskopissa. “No löytyykö mitään?” Elisa sanoi kopin ulkopuolelta. “Tule vain tänne.” Matilda vastasi ähkien. “En saa mekkoa enää pois päältäni.” Matilda kuiskasi. “Onko se muuten hyvä? Mitä kokoa se on? Voin hakea isomman koon.” Elisa sanoi auttavasti. “Tämä on kokoa 36, katsoin ensin että se on 34.” Matilda vastasi nolosti ja jatkoi: “Kyllä, tämä on ihan hyvä. En tarvitse isompaa.” Matilda ei halunnut myöntää kenellekään, että hän oli lihonut ja vaatekoko olisi jo 38. Se oli hänen mielestään noloa. Matilda tuli sovituskopista pois ja sanoi tyytyväisenä: “Tämän minä otan.” Mekko oli kuin hänelle tehty, mitä nyt vähän liian pieni joidenkin mielestä. Mekko oli luonnonvalkoinen, juuri sellainen, jota Matilda oli etsinyt. Mekossa ei ollut olkaimia ja se ylettyi ihan vähän polvien yläpuolelle. Vyötärön kohdalla oli vaaleanruskea silkkinauha, joka oltiin solmittu rusetiksi takaa ja mekko sopisi myös täydellisesti uusien korkokenkien kanssa. Joidenkin mielestä Matilda pukeutui vähän teinimäisesti, mutta kukaan ei voinut kieltää sitä, että tyyli ei sopisi Matildalle. Matildan tyyli oli pettämätön, joka tilanteessa. Elisa ei saanut sanaa suustaan, asu oli kerrassaan upea. -“Vau, se sopii sinulle tosi hyvin. Mitä se maksaa?” -”280 euroa.” Matilda sanoi ja katsoi ihastellen itseään peilistä. Mekko oli kallis, ainakin yhtä iltaa varten. Eihän nainen nyt voinut käyttää samaa mekkoa monissa juhlissa, se olisi liian noloa. Mutta Matildan oli saatavana juuri tämä mekko. Kotiin päästyään Matilda kiirehti lasten leikkihuoneeseen. Sinne hänelle ei yleensä juuri ollut kiire ja hän kävi siellä ehkä kerran kuukaudessa, lapsiaan hän näki vain kerran päivässä. Vaikka asui lasten kanssa samassa talossa ja lapset olivat kotona joka päivä niinkuin hänkin. Matilda astui leikkihuoneen ovensuulle. Lasten leikkihuoneessa oli kaikki lelut järjestyksessä, pöydät ja tuolit siististi ja lapset istuivat lattialla hiljaa, kuuntelemassa kun lastenhoitaja luki heille. Matilda koputti oven karmiin ja lapset kääntyivät katsomaan äitiään ihmeissään. - “Mitä äiti täällä tekee?” Kysyi Jenni ihmeissään veljeltään Oskarilta. He olivat kaksoset, Jenni oli vain viisi minuuttia nuorempi kuin Oskari. - “En tiedä.” Oskari vastasi hämmästyneenä ja katsoi lastenhoitajaa. - “Äiti tuli katsomaan tietenkin teitä.” Lastenhoitaja vastasi ystävällisesti. Matilda tuli myös keskusteluun. “Niin, tietenkin” Matilda hymyili lapsille ja jatkoi:” Mutta minulla olisi asiaa myös sinulle.” Hän katsoi lastenhoitajaa. - “Voisitko olla tänään vähän myöhempään? Minulla olisi tärkeä meno illalla. Olisin tosi kiitollinen ja maksan tietysti ylityötunnit tuplana.” Matilda sanoi. -”No minä jään, yhdellä ehdolla. Että saan ensi viikolla perjantain vapaaksi.” Lastenhoitaja vastasi. -”Olkoon menneeksi.” Matilda vastasi ja katsoi lapsia. “Olkaahan kiltisti. Äiti on teidän kanssa sitten ensi perjantaina koko päivän. Tehdään silloin jotain hauskaa yhdessä. Nähdään. Olette rakkaita.” Matilda katsoi kelloaan se oli jo viisi. Hänelle tulisi kiire, jos kyyti tulisi jo kello seitsemän. Hänen pitäisi käydä suihkussa, meikata, laittaa hiukset ja kynnet. Hän juoksi alakertaan ja laittoi Madonnan levyn soimaan ja alkoi riisumaan vaatteitaan musiikin tahtiin. Suihkuun päästyään hän lauloi kappaletta “Like the vrigin” ja kuvitteli olevansa kuuluisa pop-tähti. Se olikin aina ollut Matildan haave. Kuuluisa malli tai poptähti, jonka nimen koko maailma tietäisi. Lehdet olisivat täynnä hänen kuviaan. Matilda piti itseään kauniina ja muut olivat aina hänen jälkeensä. Hän halusi, että häntä kadehditaan. Hänellä olikin paljon vihamiehiä, juuri tämän itserakkauden takia. Suihkusta tultuaan hän kuivatti itseään ja kuuli kuinka hänen puhelimensa soi. -“Moikka, kyyti tuleekin jo 18.45. Sopiiko?” Jonna kysyi. Gallerian avajaiset olivatkin Jonnan ystävän valokuvista koottu ja siksi hän halusikin olla jo ajoissa paikalla, että ehtisi jutella ystävänsä kanssa ennen lehtien haastatteluita. -”Okei, se sopii. Nyt vain takaisin laittamaan itseään valmiiksi. Nähdään pian.” Puhelun lopetettuaan hän kiirehti heti vessaan kuivaamaan hiuksiaan. Hän mietti samalla, että minkä väriseksi hän laittaisi kyntensä. Aina kun Matilda meni juhliin, niin hän laittautui niin hienoksi, että hän olisi juhlien keskipiste ja kaikki katsoisivat häntä. Hän oli huomionkipeä. Matilda oli valmis lähtemään, vaikka kello oli vasta 18.30. Se oli ihme. Hän ihasteli itseään kokovartalopeilistä. Hän oli laittanut hiuksensa vain vähän kiharalle kuten malli Heidi Klumilla. Kynnet olivat laitettu ranskalaiseen manikyyriin. Meikit olivat nätisti, kuten aina. Luomissa oli ruskean eri sävyjä ja huulet olivat aika neutraalit, mutta oli niissä kuitenkin vähän väriä. Matilda oli itsensä mielestä upea. Kyyti saapui tasan 18.45 ja Matilda oli kyydissä viisi minuuttia myöhemmin. Auto oli uusin Audi, mustan värinen, jossa takalasit olivat tummennetut. Matildalla oli myös Audi, mutta hän ei juuri sillä ajanut. Hän ajoi vain, jos oli juhla tai tapaaminen, jossa piti näyttää omaisuuttaan. Avajaisiin Matilda meni yleensä kyydillä, koska siellä tarjottiin myös alkoholipitoisia juomia, josta Matilda piti valtavasti. Nämä avajaiset myös kuulemma jatkuisivat myös uudessa juuri avatussa ravintolassa, joka olisi vain varattu gallerian avajaisten vip-vieraille. Matilda ei tajunnut, että hän oli päässyt vain vip-vieraaksi Jonnan myötä. Matilda piti vain sitä tärkeänä, että hän juuri kuuluisi vip-vieraisiin. Jonna tuskin kuulisi siitä kiitosta. Gallerian eteen saavuttuaan, he nousivat autosta ja Jonna sanoi soittavansa kuljettajalle sitten kun he olisivat lähdössä. Sisällä näkyikin jo vähän ihmisiä. Astuttuaan sisään, Jonnan ystävä tuli heti ovella vastaan. -”Tervetuloa, tässä teille shamppanjaa ja tuolla on pientä purtavaa.” Jonnan ystävä sanoi ja jatkoi: “Näyttely kannattaa aloittaa tuolta päin, niin pääsette paremmin niiden tunnelmaan. Minun pitää nyt mennä, nauttikaa näyttelystä. Ja muistakaa kertoa mielipide ennen kuin lähdette.” Jonna ja Matilda kiittivät ja sanoivat, että tulisivat tietenkin kertomaan mielipiteensä. Näyttely oli valkokuvanäyttely, jonka nimi oli ”Kaupungin vilske.” Kuvat olivat suurimmaksi osaksi mustavalkoisia, mutta jotain väriä kuviin oltiin myös jätetty. Kuvat olivat otettu Turussa, Helsingissä, Tukholmassa ja New Yorkissa. Kuvajaa itse oli sanonut, että ne olivat hänen lempipaikkojaan. Hän matkustelikin paljon ja piti eniten New Yorkista. Matildaa ei niin kiinnostanut yleisesti mitkään näyttelyt. Mutta oli kuitenkin tullut mukaan, koska halusi näytellä itseään ja katsella miehiä, vaikka hän olikin naimisissa. Hän jäi katsomaan Manhattanilta otettua kuvaa ja mietti mielessään: “Voi, kunpa pääsisin sinne.” Yhtäkkiä hän muisti, että hänen miehensä olikin juuri tuolla, juuri nyt. Miksi hän ei mennyt ikinä hänen mukaansa minnekään? Miksi hän halusi aina jäädä yskin kotiin, kun voisi mennä joskus miehensä mukaan sinne missä hänen miehellään olisi töitä. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi ja haki lisää shamppanjaa. Samaan aikaa hän kuuli takaa tutun äänen. - “Näyttää shamppanjia maistuvan.” Matilda kääntyi ja huomasi, että se oli hänen lukiolaisaikainen kaveripoika tai no nykyään mies. Heillä oli ollut juttua ja pari kertaa he olivat sängyssäkin olleet. Matilda kun oli ollut vähän sellainen kevytkenkäinen. Nykyäänkin hän varmasti oli, mutta kaverit pitivät huolen, että Matilda ei tekisi mitään tyhmää. -”Hei, Mikko. Mitä sinä täällä?” Matilda katsoi Mikkoa uteliaana. Mikko oli oikeastaan aika komea. “Miksi he eivät olleet ikinä alkanut serustelemaan?” Matilda mietti mielessään. -”Olen myös valokuva-alalla. Mitä pidät näyttelystä?” Matilda katsoi Mikkoa ihmeissään, Mikko muka valkokuva-alalla. Enpä oikein tiedä. Ehkä kaikki oli vain muuttunut ja kaikki olivat löytäneet sen oman jutun. Kaikki muut paitsi Matilda itse. -”Tykkään tosi paljon.” Matilda sanoi ja jatkoi “Näytät muuten hyvältä.” Matildan oli pakko sanoa se, vaikka tiesi katuvansa sitä vielä. Samassa Matilda heitti hiuksensa taaksepäin, kääntyi ja jatkoi näyttelyn katsomista. Mikko katsoi uteliaana Matildaa. Matilda itsekin näytti Mikon mielestä tosi kauniilta. Siitä se sitten lähti, Matildalla ja Mikolla oli koko illan silmäpeliä ja flirttailua. Matilda ei edes muistanut, että se tuntui tällaiselta, kun oli vähän ihastunut ja ilmassa oli pientä jännittyneisyyttä. Se tuntui itse asiassa melko hyvältä. Matilda käveli vähän syrjäisemmän kuvan luokse ja katsoi ihmisiä, samassa hän näki Mikon lähestyvän itseään. Hänelle tuli sellainen oli kuin joskus ylä-asteen diskossa. Hyvän olon aalto meni koko Matildan kehon läpi. Mikko tuli ihan lähelle häntä ja kuiskasi Matildan korvaan: ”Näytät vastustamattomalta.” Mikon huulet etsivät Matildan huulia ja silloin se tapahtui. He suutelivat. Matilda ei muistanutkaan kuinka hyvältä se tuntui, hänen jalkansa pettäisivät alta. Avattuaan silmät Matilda ei voinut uskoa näkemäänsä. Hän näki miehensä Jonin seisovan vähän matkan päässä ja pitävän shamppanija lasia kädessään. Joni kääntyi sanakaan sanomatta ja lähti kävelemään pois galleriasta. Jonna näki tilanteen ja tuli kiireisesti Matildan luo ja sanoi: ”Joni oli tullut sittenkin tänään kotiin, hän halusi yllättää sinut. Hän sai tietää lastenhoitajaltanne, että olemme täällä.” Siinä samassa sekunnissa Matilda lähti Jonin perään. Miten hän oli voinutkin olla näin ajattelematon. Hänhän rakasti miestään Jonia.

Kommentit