Kirjoitukset

Polkuni

panepa, 24.09.2016 0:31
Katsottu 733 kertaa

Sumeaa, kaukaista ja kapeaa. Kuljen ohraista polkua kun kuminkärjet keinuvat tuulessa polun reunustaen. Tiedän että tämä on minun polkuni. Se on niin kapea ja kummallinen etten tiedä tuntisiko monikaan oloaan siellä kotoisaksi. Pimeää, sameaa polkua jossa vääristyneet kasvot huutelevat perääsi. Sitä kuljen lyijykengissäni. Perin paljon isältäni. Hän on kulkenut notkeita polkuja koko ikänsä. Ennen pelkäsin notkoja koska niissä jalkani peittyivät juoksuhiekkaan joka hitaasti söi minua mukaansa. Niin etten aikoihin pystynyt jatkamaan matkaa. Mutta hitaasti muutuin. Huomasin etten kuolekaan vaikka upposin. Pimeään, synkkään, syviin vesiin haluan nyt upota. Yön pimeyteen haluan yhtyä. Ja kun turvasatamani päättyy katson tyrskyissä eteenpäin ja huudan ”Mikä seikkailu!” Siitä löydän taas iloni. En minä tähänkään vielä kuole. Vaikka hiekka välistä syö minut kokonaan pinnan alla niin etten saa henkeä. Vaikka aallot upottavat laivani ja jään yksin jääkylmään veteen. Tiedän ettei vielä ole aikani. Ja siksi jatkan yhä matkaani kapealla polullani avojaloin. Toiset sanovat että kannattaisi kengin mutta sitten en tuntisi jokaista oksaa ja kiveä jalkapohjissani. Mitä elämää se olisi.

Kommentit