Kirjoitukset

Pahanilmanlinnut - Prologi

Jokeri, 05.10.2017 18:37
Katsottu 730 kertaa

Tuuli tanssittaa kalliolla istuvan tytön hiuksia. Hän nojaa toista kättään karheaan kiveen ja katselee alhaalla solassa kukoistavaa kaupunkia, jonka takaa nousee aurinko hiljalleen. Kullanruskeiden ja harmaiden rakennuksien kirjo on kaunis. Ilma on kylmä, mutta se ei näytä haittaavan kaupungin katselijaa lainkaan. Tuuli lakkaa puhaltamasta ja hetkeksi kaikkialle laskee painava hiljaisuus. ”Ensimmäinen pakkasyö.” Hänen ei tarvitse katsoa, kuka puhuja on, tuulen tuoman tuoksun hän tunnisti jo ajat sitten. Lausahdukseen hän vastaa vain pienellä nyökkäyksellä. ”Talvipäivänseisaus lähenee.” Vieläkään hän ei vastaa mitään, mutta ajatukset lähtevät heti rullaamaan. Talvipäivänseisaus. Niin. Se oli tärkeä päivä heidän kaltaisilleen. Kaikki odottivat merkkejä ennustukseen kuuluvasta enkelistä, ”jonka sielu joko tuhoutuisi tai vahvistuisi”. Se oli hänen mielestään kehno suomennos alkuperäisestä ennustuksesta. ”Quareadijahoel e dija no tel eileja qwer hi ojke et vrä.” Kieli oli todella vanha, joka oli valittu vuosia sitten tuhansien erilaisten unohdettujen kielien joukosta. He, jotka kielen löysivät ja päättivät omaan käyttöön hyödyntää, eivät perehtyneet siihen niin hyvin kuin mitä olisi voinut. Tulija on jo pitkään seisonut hänen takanaan, mutta istuu nyt tytön viereen. Hän katsoo tyttöä, kuin odottaen tämän sanovan. Kun mitään ei kuulunut, hän rikkoi itse hiljaisuuden. ”Ruhtinas löysi sen enkelin.” Tämä saa viimein tytön huomion, joten hän kääntää katseensa poikaan. Tuuli puhaltaa jälleen ja sekoittaa pojan vaaleanruskeat hiukset. Päällään tällä on nahkatakki ja mustat farkut, jotka ovat kulutuksessa repeytyneet monesta kohtaa. ”Löysi vai.” Se on enemmän toteamus, kuin kysymys. ”Joo. Joku, jolla on ilmeisesti kyky luoda tulta tyhjästä.” Tyttö katsoo hetken aikaa poikaa suoraan tämän ruskeisiin silmiin ja kääntää sitten katseensa takaisin kaupunkiin. Auringon ensimmäiset säteet osuvat heihin, se tuo lämpöä tytön paljaille käsivarsille, vaikka hän ei lämpöä tarvitsekaan. ”Jaahas”, hän huokaisee hiljaa. ”Pelkkä kykykö kertoo siitä, kuka pelastaa maailman ja kuka ei?” ”Harvoin kyvyt on niin vahvoja. Kyky luoda tulta tyhjästä ja ohjata sitä on tosi ylivaltainen voima”, poika sanoo ja haroo hiuksiaan. Hän katsoo tyhjyyteen tuijottavaa tyttöä, joka on siirtänyt painon kädeltään kokonaan pois. Nyt hän istuu selkä hieman kumarassa ja kädet sylissään. ”Se ei ole voittamaton kyky”, hän sanoo lopulta, mikä selkeästi huvittaa poikaa. Hän katsoo tyttöä hymyillen ja paljastaa samalla lohjenneen etuhampaansa. ”Sitäkö sä mietit? Ärsyttääkö ajatus siitä, että joku on vahvempi, kun sinä?” ”Ei. Mä en vain usko kyseessä olevan enkelin olevan se, joka meidät pelastaa.” ”Meidät?” Nauru hyytyy ja poika katsoo tyttöä tutkivasti. ”Ei meitä kukaan pelasta. Jos satut muistamaan vielä, että me ollaan ne joilta sen pitäis kaikki muut pelastaa.” Hän haroo jälleen hiuksiaan. ”Maailmassa on aika paljon ihmisiä”, tyttö tokaisee hiljaa. Se saa pojan kurtistamaan tuuheita kulmakarvojaan hämmentyneenä. ”Kuinka niin?” ”Aika monta ihmistä ja enkeliä. Vain yksi pelastamassa ne kaikki.” ”Jos se ois yhtään fiksu, se keräis itselleen ensin paljon ystäviä. Armeijan. Ainakin jos mä oisin sen asemas-” ”Millainen menneisyys sillä on?”, tyttö kysyy keskeyttäen pojan lauseen. Poika näyttää hieman pahastuneelta, hän ei ole aina varma, kuunteleeko tyttö ollenkaan hänen sanomisiaan. ”Vissiin aika rankka. Ruhtinas on sitä mieltä, että sen sielu tulee vaan hajoamaan”, poika kertoo. Hän katsoo tyttöä uteliaisuus silmissään välkehtien. ”Toki, jos se sattuis menettämään muistinsa, se voisi jopa selvitä.” Tyttö kääntää katseensa poikaan ja kurtistaa hieman kulmiaan. ”Ei. Kohtaloon ei saa puuttua, se on kaikille määrätty ennalta. Joko hänen sielunsa hajoaa ja hänestä tulee yksi meistä, jolloin ketään ei ole vastustamassa Ruhtinasta, kun hän orjuuttaa ihmiset ja enkelit. Toinen vaihtoehto on se, että hänen sielunsa vahvistuu, jolloin hän käy Ruhtinasta vastaan. Se on hänestä itsestään kiinni.” Poika on hetken aivan hiljaa ja tyytyy vain katselemaan tyttöä tämän kauniisiin silmiin. ”Leijona, susi ja karhu loivat maailman. Maailman he myös tuhoavat”, poika sanoo. Tyttö kääntää heti katseensa pois. ”Tää on vaan villi veikkaus, mutta eikö se ennustus kumoa talvipäivänseisauksen tulevat tapahtumat? Jos tarvitaan kolme, miksi yksi on niin tärkeä?” ”Ei ole kolmea, jos ei ole yhtä. Kenties tämä yksi on ainoa, joka saattaa poiketa hänelle määrätyltä polulta.” ”Eli ennalta määrättyjä kohtaloja on useampia?” ”Varmasti on. Ollaanhan mekin kaksi uhmattu kohtaloa, kun ollaan kuolleista herätty.”

Kommentit