-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Kullankaivaja Lapissa

Cathy, 30.04.2003 0:00
Katsottu 2370 kertaa

Miten kaunista ja salaperäistä Lapin maasto voi olla? ajattelin, patikoidessani Janin kanssa Lemmenjoella. Olimme menneet kihloihin kuukausi sitten. Muistan sen kuin eilisen päivän, kun Jani pujotti sormeeni kultaisen rinkulan ja sanoi: "Elina, mä rakastan sinua" Kaksi vuotta ollaan seurusteltu ja nyt ollaan kihloissa. Jani on hauska, rehellinen, puhelias ja niin ihana. Kun minä taas olen ujo ja hieman hiljainen hissukka. "Elina, tules tänne." Jani sanoi ja otti minua kädestä kiinni. "Katso, olemme perillä." Huuliltani pääsi helpotuksen huokaus, sillä kahden päivän patikointi oli verottanut mun voimiani aika lailla. Lähdimme kävelemään kohti mökkiä Janin alkaessa selittään mökin historiaa. " Tuo on aito kullankaivajan mökki ,Kovan onnen-Ruupertti asui täällä noin parisataa vuotta sitten. Huhu kertoo, että tänne ilmaantui salaperäinen tyttö, joka sit myöhemmin katosi jälkiä jättämättä. Kovan onnen-Ruupertti jäi kaipaamaan häntä kovasti, mutta löysi pian tytön katoamisen jälkeen pienimuotoisen suonen ja lähti pois. Hassua kyllä, sen tytön nimi oli Elina. Kerrotaan myös, että Kovan onnen-Ruupertti teetti tänne hautakiven sille tytölle." " Voi Ruupertti parkaa. Kuinkahan kauan hän oli täällä yksinään?" kysyin liikuttuneena. "Noin kolmisenkymmentä vuotta" Jani vastas. Menimme sisälle mökkiin ja aloimme laittamaan yhdessä ruokaa. Sit sen jälkeen laitoimme nukkumaan, koska kun päivä li ollu suhteellisen rankka. "Tuleeko hyvin kalaa?" kysäisin Janilta. Hän oli tullu jo aamutuimaan kalastamaan. "Eipä juuri" hän kuiskas ja painoi suukon mun poskelle. "Aattelin lähteä poimimaan mustikoita tuonne kukkulalle, että me saatais sentään jotain syötävää illaksi"sanoin vitsaillen ja lähdin vilkuttaen takaisin mökille. Otin mukaani sankon ja lähdin kukkulalle. Aikaahan siinä vierähti kun poimin mustikoita. Seurasin katseellani oravaa , joka kipitti pitkin kuusen oksaa. Vähän matkan päässä oli oudon näköinen littana kivi ja ajattelin mennä katsomaan sitä hieman lähempää. Yhtäkkiä ylhäällä räsähti ja tunsin kuinka jokin iskeytyi kovasti mun selkääni vasten. Sitten pimeni. "Hei tyttö. Oletko kunnossa?" kuulin jonkun huutavan. Oli kylmä. Avasin silmäni ja huomasin makaavani selällään ruohikolla. Satoi. Suljin silmäni. Joku ravisti minua olkapäästä kysyen "Tyttö, tyttö. Oletko kunnossa?" Avasin uudelleen silmäni ja huomasin katselevani nuorta miestä. "Tuota, voisitko nosta minut ylös täältä" vaikersin. Ja piakkoin nojasin puuta vasten ja koitin saada ajatukseni liikkeelle. "Sinähän täriset ihan vilusta. Tule tuonne mökkiin lämmittelemään. Olen muuten Ruupertti, tosin kutsutaan kylläkin Kovan onnen-Ruupertiksi. Ja kukas sinä olet?" Ruupertti selitti. "Elina" vastasin kylmästä väristen. "Oletko nähnyt Jania täällä?" kysäisin myös ohimennen. "Sinä olet ainut ihminen, johon olen törmännyt täällä metsässä. Kylässä on enemmän ihmisiä, mutta sinne on kahden päivän matka." kuului harmistunut vastaus. Mökillä vasta tajusin ,että olin tullut jollakin konstilla menneisyyteen. Seuraavana aamuna herätessäni, näin Ruupertin huuhtomassa kultaa. Hiippailin sinne katselemaan. Ruupertti kysyi ,et haluaisinko minäkin kokeilla. Tottakai. Kieltämättä se oli ihan hauskaa, mutta taka-alalla tuntui, että olin unohtanut jotain tärkeää. Kuuntelin kuinka Ruupertti selitti minulle kuinka katinkulta erotetaan kullasta ja mistä mitäkin osaa etsiä. Aikaahan siinä meni ja mitään ei löytynyt, sit Ruupertti sattui löytämään ison hippusen. Minä lähdin tekemään sen kunniaksi sapuskaa ja Ruupertti jäi vielä joelle. Illemmalla Ruupertin tullessa sisälle ulkona ukosti,hän tuli ja polvistui minun eteeni. "Elina kulta, anna minun ojentaa tää sulle" hän sanoi ojentaen minulle kultaista sydäntä. arvasin sen olevan hiottu siitä kultahipusta. Kiitin ja otin sydämmen vapisevin käsin vastaan. Sydämmessä oli jotain kirjoitusta ja katsoin tarkemmin. Elina ja Ruupertti. "EI ,ei en voi!" huusin ja ryntäsin ulos sateeseen. Ukkonen jylisi ja salamat halkoi taivasta, mutta minä vain juoksin ja juoksin enkä saanut mielestäni Jania ja sitä etten näkis häntä ehkäpä koskaan. Istahdin ison kuusen alle itkemään. Siihen sit nukahdin. "Herää Elina kulta, herää" Jani kuiskaili hätäisesti korvaani. Olin jäänyt ison oksan alle ja en voinut kunnolla liikkua. Jani höpötti koko ajan jotain ja kohta metsästä tuli enemmänkin porukkaa, jotka kampesivat oksan pois minun päältäni. Olin ollu kaksi päivää kateissa, ja Jani oli ollut pelosta suunniltaan.Mutta kaikki se minkä Ruupertin kanssa koin oli vain pelkkää unta. Kun pääsin paareille tunsin puristavani jotain nyrkissä. Avasin käteni varovasti ja sieltä löytyi se sydän minkä Ruupetti minulle antoi. Pudistin käteni takaisin nyrkkiin. Sairaalamiehet tai mitä nyt olivatkaan, odottivat helikopterin tuloa. Katselin sydäntä ja ajattelin, että se on mielikuvitusta, mutta kuka sen koskaan tulee tietämään, mikä on totta ja mikä ei. Mutta sitten tuli Jani siihen. Annoin sydämmen hänelle ja sanoin löytäneeni sen maasta. Hän otti sen käteensä ja antoi minulle pitkän ja hellän suudelman.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net