Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
AnXian, 04.09.2006 19:18
Katsottu 1998 kertaa
Yksi sana. "Häivy." Niin julmaa... Mitä tahansa tein, mitä tahansa sanoin. "Mene pois." En tahdo sitä. Haluan olla hänen luonaan, hänen lähellään... "Jätä minut jo! Anna minun olla!" Hän ei tahdo minua. Miksi? Miksi vihaat minua? "Sinä satutat minua. Tahtomattasi tai tahallisesti." Haluan vain suojella häntä. Haluan vain, että kukaan ei voi koskaan satuttaa häntä. Ei kukaan, ei mikään. Haluan - "Sinä et välitä siitä mitä minä haluan!" Koska minun on suojeltava sinua, pidettävä sinut lähelläni, jottei kukaan pääse satuttamaan sinua... "Anna minun mennä... Juuri siksi satutat minua." Ei, hän ei ymmärrä. Se on hänen omaksi parhaaksensa. Minä olen aina luonasi, aina kanssasi, koskaan sinua jättämättä, lupaan sen. "En halua lupaustasi." Sinun ei tarvitse haluta sitä, saat sen pyytämättä. Minä annan sinulle kaiken mitä ikinä tarvitset. Minä olen kaikki mitä ikinä tarvitset. "Lopeta... Lopeta, en tahdo kuulla tuota." Katselen häntä kaukaa, koskaan koskematta, koskaan lähestymättä. En anna kenenkään koskea häneen, hän on minun ja vain minun. "Ei..." Katso minua ja vain minua. Minä olen kaikkesi ja sinä olet kaikkeni. En koskaan voisi katsoa ketään muuta... "En tahdo katsettasi taikka suojelustasi. En tarvitse sitä." Hän ei tiedä maailmasta mitään. Hän tarvitsee minua, vaikka kieltää sen. Ilman minua hän olisi yksin, aivan yksin. Ilman häntä minä olisin yksin. Ei, en voi antaa kenenkään viedä häntä minulta. Hän on minun. "Ei! Sinä et omista minua! Et voi tehdä tätä minulle!" En anna kenenkään viedä sinua minulta. Sinut on vietelty, erotettu minusta, käännetty minua vastaan! En anna heidän viedä sinua, en anna heidän koskea sinuun. "Päästä irti..!" Mutta minä puristan käteni yhä tiukemmin hänen hennon ruumiinsa ympärille. Ei, ei, ei... En anna, en salli sitä! "Päästä..." Puristan yhä lujempaa ja kuiskaan hänen korvaansa. En anna. Sinä olet minun, vain minun, yksin minun. En anna kenenkään viedä sinua minulta. Hiljaisuus... Ei vastausta. En päästä häntä irti ennen kuin kaikki lämpö on hänestä paennut. Lasken hänet jalkojeni juuren ja tiedän...nyt hän on vihdoinkin minun, kokonaan. Kukaan ei voi enää koskaan satuttaa häntä.
Kismet, 13.01.2008 17:39
Pidän. Jotenkin "erilaisella" tyylillä kirjoitettu, aluksi se jopa häiritsikin. Mutta kun luin paristi läpi, pääsin tekstin jyvälle : >
Secrecy, 25.12.2009 11:06
Loppu oli hieman ennalta-arvattava. Näin ajattelin luettuani novellin, mutta enpä siitä huolimatta osannut arvata lukiessani, miten tarina loppuisi. Mielenkiintoinen, syvä ja tunteellinen kertomus obsessiosta. Pidin yksityiskohtana siitä, miten toinen henkilö kävi ääneen keskustelua toisen ajatusten kanssa - ei aivan uusi juttu, mutta harva sitä keksii käyttää. Tässä se toimi hyvin, ja pisti myös miettimään, mitä ajatuksillaan keskusteleva henkilö oikeasti sanoi ääneen. Pidin myös siitä, miten päähenkilön tunnemaailma ei tuntunut kovin radikaalilta. Hänestä olisi voinut tehdä epätoivoisen, traagisen ja raivoavan hahmon, mutta sen sijaan maalasit hänestä hieman hämmentyneen henkilön, jolle asia on päivänselvä. Miksi toinen ei ymmärrä sitä? Hänelle hänen obsessionsa oli selvää kuin kirkkain päivä. Toinen oli se outo, joka ei tajunnut. Kaiken kaikkiaan hienosti ja suorasukaisesti kerrottu. Kiitän mukavasta lukukokemuksesta.
ponifani, 06.06.2011 17:38
Pidin.
Towny, 23.07.2014 12:52
;u; mnmn.. hyvä, todella hyvä.
Kagou, 24.09.2006 19:59
Traaginen, raivoava, suora, ylimielinen ja kiinnostavalla tavalla kirjoitettu teksti. Pidän tästä.