-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Rinnakkaistodellisuus

Mekitin, 01.10.2006 17:49
Katsottu 1899 kertaa

Rinnakkaistodellisuus Kaikki alkoi normaalina, aurinkoisena, leutona, pilvettömänä päivänä. Niin normaalina että sellaisia kutsutaan tylsiksi - ja vaikka tätä aikaa kuluu seitsemän päivää, niistä käytännössä eletään vain kolme, loput neljä päivää ovat elossa vain käsitteenä, eivät elettynä hetkenä. Pieni preeriakylä oli jossain meidän Euraasiamme itäosissa. Lämpimissä ja aukeissa osissa Venäjää vastaavalla alueella levittäytyy valtavia ruohoaavikoita ja siellä elää tämä kylä. Osittain muistuttaen intiaaneja elintavoiltaan mutta pääosin ovat mahdollisimman kaukana mongoleista ja eivät lainkaan kuin japanilaiset. He kutsuvat itseään Ihmisiksi, joten on kaikkien muiden kansojen huoli antaa heille nimi jos tällainen häiritsee. Ihmiset eivät ole kanssakäymisissä toisten olentojen kanssa juurikaan. Eivät ne ole heitä sen alempana kuin linnut ja puhvelitkaan, ei vain ole tarvetta vaivata päätään huijauksilla ja vetkuttelulla kaupankäyjien kanssa kun ei yksinkertaisesti halua heiltä mitään. Samoin kuin keskustelu, myös muiden kansojen kielen ja mielipiteiden selvittäminen on jäänyt vähälle. Tästä johtuen Ihmiset eivät – sitä harvoin aprikoidessaan – ole saaneet selville millä nimellä muut olennot heitä kutsuvat. Hyviä vaihtoehtoja on esitetty kylän vanhimmalle. Mutta ajattomien päivien harkinnan jälkeen vaihtoehdot on hylätty, toiset kansat eivät todennäköisesti olisi vallitsevissa tilanteissa ilmaisseet heidän nimeään selkeästi. ”Iye anterenai werenisi ude chiji! Iye iye!” (”Viekää naiset ja lapset piiloon! Äkkiä äkkiä!”) ”Kami untere wekarisai! Eni go ichi!” (”Jumala meitä auttakoon! Ne tulevat taas!”) ”Uaaargh!” (”Uaaargh!”) ”Edi? EDI!” (”Miksi? Miksi!”) Loppujen lopuksi, vaikka heidän nimeämisensä oli muiden olentojen hommaa ja mahdollisesti soisi tietynlaista mielenrauhaa saada tietää asiasta enemmän, ei ollut Ihmisten asia sorkkia nenäänsä toisten asioihin. Joten he menivät asioimaan omalla tavallaan ja eivät kyselleet muiden tavoista elleivät he itse tarjoutuisi niistä puhumaan. Ichi (Tämän oli sanonut viimeisinä sanoinaan vanha, rikas mies eräässä olentojen kylässä (tarkoitti helvetin syvyyksien rautahampaista, ihmislihaa syövää, ruton ja kaupunkipalojen valtiasta, demonia jonka pelkän nimen mainitseminen aiheuttaa kauhunväristyksiä) sylkiessään verta hänen kasvoilleen. Se vaikutti hyvältä merkiltä valita nimensä) oli mukava nuori soturi, heräilemässä yöuniltaan tyttönsä viereltä. Hänellä oli suhteellisen aikakäsityksen mukaan ikää noin kaksikymmentä vuotta. Yksi vaimo, ei lapsia ja rennosti kuluva elämä. Nyt Ichi kömpi ulos auringonpaisteeseen ja meni kuselle. Lapset olivat jo aikaisin heränneet ja ammuskelivat nuolia kohti korppikotkia – mitkä olivat kerääntyneet juuri tätä varten jätetylle biisoninhaaskalle. Vanhemmat lapset käyttivät heittoveitsiä lähempää. Aikuiseksi oppineet miehet käyttivät vain veistä. Metsän lähettyvillä näkyi vihreisiin pukeutuneita olentoja. Jälleen suhteellista aika- ja matkakäsitettä käyttäen arvioidaan etäisyyttä olevan illantuloon saakka, jos olisi hyvä juoksija ja haluaisi jostain syystä juosta metsään. ”Aniju.” Ichi käveli nuoren pojan luokse ”Sinulla on kovin terävät silmät, näkisitkö tarkemmin tuonne metsänrajaan?” ”Ei millään pahalla vanhempi veljeni, mutta valkoisella ruumismadollakin on paremmat silmät kuin sinulla.” ”Kiitos vain.” ”Nuo olennot ovat uusi heimo lännestä. En ole kuullut yhtä tyhmää ajatusta aiemmin kuin käyttää ruohon ja puiden väriä yhtä aikaa pukukankaassa. Saattavat olla vaikka tyhmiä puujalkoja jos niikseen tulee.” ”Ei saa suhtautua ennakkoluuloisesti muihin. Katsos eivät ne ole meitä kummempia ja vaikket uskokaan aivan heti, niin noilla vaatteilla on oma tarkoituksensa.” ”Ne ovat vain heikkoja paskiaisia.” Ichiä huoletti hiukan pojan saamat huonot aatteet. Ei tehnyt hyvää orjuuttaa mieltään muiden halventamiseen. Mutta muukalaiset näyttivät mielenkiintoisilta, hän kävisi kysymässä heiltä illemmalla ehkä vaatteita. ”Kärsivällisyyttä Aniju, me kaikki tarvitsemme kärsivällisyyttä.” Aikaa kului - epäsuhteellisuuden nimissä sanottakoon että hiukan. Ichi söi ruokaa ja pyydysti jäniksen juoksemalla sen kiinni ja vääntämällä niskat nurin. Oli aina hyvä hankkia ruokaa ennen kuin tuli nälkä. Ichi otti miekan ja jousen mukaansa. Hän juoksi metsään ja nukkui siellä. Herättyään söi ja lähti tutkimaan muukalaisia tarkemmin. Kasvien sekaan oli pingotettu ohuita naruja, ne näyttivät ansalangoilta mutta olivat paljon ohuempia ja kestävämpiä mitä Ichi tiesi. Nyt oli kasassa jo kaksi asiaa mistä hän ei tiennyt tarpeeksi ja kolmas kerta voisi koitua tuhoisaksi, joten hän jatkoi matkaa äärimmäisen varovaisena. Kahden olennon vartio kulki seitsemän askeleen päästä, kumpikin kantoi lähes samanlaisia vaatteita ja pitivät miekan sijaan selässään epäkäytännöllisen näköistä mustaa asetta. Kädensijan paikan huomioon ottaen se ei sopisi lyömiseen, tämä oli nyt kolmas asia ja hänen tuli olla varovainen ennen kuin saisi tarkalleen tietää arvoitusten ratkaisun. Kumpikaan ei liikkunut kovin varovasti eivätkä nähneet häntä. Liikaa asioita kuitenkin oli mitä Ichi ei tiennyt näistä jotta voisi vetää mitään johtopäätöksiä taidoista. Olennot majoittuivat puiden väliin ja maahan pingotettuihin isoihin telttoihin. Maassa paloi suojattu tuli ja eri paikoissa näkyi outoja laitteita. Puusta jossa Ichi oli, ei nähnyt joka paikkaan mutta riittävästi jotta hän saisi riittävästi tutkittuaan selville arvoitusten ratkaisun. Olennot noudattivat tarkkaa päivärytmiä leirissä. Joka aamu eri ryhmä lähti partioretkelle ja tuli illan hämärtäessä takaisin. Liikkumiseen käyttivät jälleen uutta laitetta joka oli arvoitus. Se liikkui verrattain nopeasti mutta vaikutti kömpelöltä ja etenkin raskaalta. Yksi partio lähti metsästämään ja Ichi sai selville kömpelöiden aseiden toiminnan. Kovan jyräyksen aikana aseen päässä olevasta reiästä sinkoutui huomattavasti nuolta nopeampi pieni metallikuula. Ichi pudottautui puusta alas, juoksi olentoja kohden, veti miekan huotrasta ja samalla liikkeellä työnsi terän kahden kylkiluun välitse olennon sydämeen. Terä liukui ulos välittömästi ja hän hyppäsi puiden oksille näkymättömiin ennen kuin ruumis ehti lysähtää maahan. Olennot nostivat välittömästi aseet olkapäilleen ja yksi heistä kumartui kuolleen puoleen. Ichi teki läsnäolonsa tiettäväksi ja kaksi asetta nousi välittömästi ylös, useita jyrähdyksiä kuului heti tämän jälkeen. Ichi väisti metallikuulat, hyppäsi alas puusta kauemmas olennoista ja kuuli pitkän sarjan lisää jyrähdyksiä. Keskikokoa paksummat puut näyttivät suojaavan näiltä aseilta, ohuemmista rungoista kuulat menivät läpi lujan paukauksen saattelemana. Hän juoksi kohti hiukan kyyryssä ja tarkkaili erikoisten, mutta tehokkaiden aseiden luomia lentoratoja. Ne oli lopulta helppo välttää huolimatta kovasta vauhdista. Lähitaistelussa osa olennoista otti esille veitsen ja hetken aikaa loput ampuivat Ichiä kohti. Noin neljäkymmentä ammusta kullakin, välissä oli vaikea laskea kun niin moni ampui yhtä aikaa. Kolme olentoa joiden keskellä hän oli, kuolivat nopeasti tarkkaan suoritetun liikesarjan aikana. Ichi otti yhden kaatuvista vastaan olkapäälleen ja juoksi metsään. Varmistettuaan ettei häntä enää seurattu, Ichi heitti ruumiin maahan ja riisui sen päällimmäisistä varusteista. Kesti vähän aikaa saada selville kuinka varusteet tarkalleen ottaen täytyi pukea, mutta lopulta niiden paino asettui tasapuolisesti. Hän lähti takaisin kotiinsa, söi matkalla pyydystämänsä linnun ja nukkui seuraavaan päivään. Aamu koitti. Lapset hiipivät raatoa nokkivia korppikotkia kohti puukot kädessä, naiset teroittivat miekkoja, miehet teurastivat peuraa ja vanhukset istuivat nuotiollaan puhumassa. ”Ichi.” Ruokanuotiolla istuva tyttö puhui ”Tänne on tulossa viitisenkymmentä olentoa joilla on samanlaiset vaatteet kuin mitä sinun telttasi vieressä on. Ovat perillä parin tunnin päästä.” ”Kiitos tiedoista. Otan ne vastaan kun ovat perillä. Toivottavasti en aiheuttanut turhaa hämminkiä heti aamuksi, vanhat ihmiset sanovat että aamuisin pitäisi rauhoittua yhtä lailla kuin illallakin ja ärtyvät minulle jos jotain tapahtuu.” ”Enemmänkin vetelevät sinua ympäri korvia jos vähänkään huutoa kuuluu.” ”En tiedä mistä on kyse mutta yritän hoitaa asian nopeasti olentojen kanssa.” Rauhallinen aamiainen tytön kanssa, lapset tulivat myös hakemaan leivänpalasia mitä Ichi paistoi. Samalla hän tutki varusteita jotka oli edellispäivänä ottanut. Kangas oli aavistuksen paksumpaa ja karheampaa kuin silkki, juuri tarpeeksi jotta se suojaisi hyvin myös kylmältä. Raskaahko, ilmeisesti rintahaarniskan käyttötarkoituksessa toimiva liivi arvelutti, mutta kestänee hyvin juuri olentojen ampumia kuulia. Teräaseiden iskuja se myös lievensi yllättävän paljon suhteuttaen keveyteen verrattuna metallihaarniskaan. Puukko oli kevyehkö mutta ei kovin luotettavan tuntuinen verrattuna ihmisten käyttämiin aseisiin. Lisää pitäisi tutkia myöhemmin, nyt hänen täytyisi mennä olentoja vastaan. Miekka vyötäisillä, valkoisesta silkistä tehdyt lyhyet housut ja avonainen paita päällä Ichi meni muutaman kilometrin päähän aukealle olentoja vastaan. Jotkut tulijat huomasivat kulkuvälineistään Ichin muutaman kilometrin päästä mutta pääosin näkö oli heillä säälittävän huono. Jotkin kulkuvälineet oli täysin metalliin suljettuja ja luultavasti isompi versio jo tutuksi tulleesta aseesta oli niiden katolla. Hän odotti kärsivällisesti haara-asennossa ja kädet ristissä, pieni tuulenvire kävi aavikolla ja teki aaltoja vihreään ruohoon. Puolensataa olentoa tosiaan oli paikalla, kulkuneuvoissa joitain oli vaikea erottaa mutta selkeästi kymmenkunta tulijoista ei ollut taistelijatyyppiä. Ichi jatkoi kärsivällisesti odottamista kun suurin osa olennoista nousi ulos ja asettuivat puolirinkiin hänen ympärilleen. Kolme olentoa nosti valkoisen kankaan ilmaan ja astuivat kokeilevasti häntä päin. Ichi päätti noudattaa esimerkkiä ja riisui paitansa heiluttaakseen sitä ilmassa. Kaksi olentoa lisää tuli mukaan ja he lähestyivät Ichiä, pysähtyen seitsemän metrin päähän. Hän jatkoi odottamista hiljaa kun oli laittanut paidan päälleen. Eriäviin vaatteisiin pukeutuneet kaksi miestä yrittivät puhua Ichille eri kielillä, joitakin Ichi oli kuullut mutta useimmat olivat tuntemattomia. Pitkähkön litanian jälkeen miehet tuumivat ja keskustelivat kahdestaan aina ennen kuin ehdottivat jotain kieltä. Hiukan yllättäen olennot olivat heti alussa osanneet puhua ihmisten kieltä, vielä oli vain päätettävissä puhuisiko Ichi heidän kanssaan. Olennot hiljenivät väsyneinä ja puistivat päätään ilmeiselle johtajalle. Hän antoi käskyn ja taempaa otettiin esille syliin mahtuva puulaatikko joka avattiin ja ojennettiin Ichin eteen. Sisällä oli joitain kultaesineitä, mausteita lasisissa purkeissa ja joitain tunnistamattomia esineitä. Tulkit tulivat eteenpäin puusta valmistetun alustan kanssa ja viittoivat Ichiä istumaan heidän kanssaan. Hän katsoi kolmea seisaallaan olevaa olentoa ja hekin istuivat alas kun tulkki sanoi jotain huomattuaan Ichin eleen. Hän istui alas. Tulkki piirsi hiilikynällä vitivalkoiselle taustalle kuvioita. Vanhat ihmiset sanoivat joitain merkkejä kirjoitukseksi, sanojen siirtämistä paperille, tätä tapahtui kaikkialla missä ihmiset kävivät kauppaa ja Ichi näki usein samanlaisia merkkejä kuin mitä tulkit piirsivät. Alusta tuli täyteen ja tulkki nosti ohuen suikaleen sivuun, sen alta paljastui puhdas alusta. Nyt he tekivät pieniä piirroksia ja puhuivat samaan aikaan Ichille. Useimmat kuviot olivat selkeitä ja kaikkien merkitys selvisi nopeasti päättelemällä. Käytännössä he kysyivät miksi Ichi oli tappanut olennot aiemmin. Tämän jälkeen he merkkasivat missä kohti aavikkoa eri kyliä sijaitsi ja missä he olivat tällä hetkellä, tämä liittyi myös kysymyksiin siitä, mistä ihmiset olivat matkustaneet nykyiselle paikalleen. Ichi otti hiilikynän alustan omalta puoleltaan ja irrotti täyteen piirretyn alustan puhtaan tieltä. Hän piirsi ensin nopeasti paljon laajemman kartan sillä tavalla kuin sen näki, lisäsi metsät, joet ja järvet sekä useimmat kylistä joita hän tiesi, tämän jälkeen hän jäljitti kylän liikkeitä viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Uudelle alustalle hän piirsi taistelun kulun vierekkäisillä ruuduilla, lisäten myös sitä edeltävän olentojen huomioinnin metsän lähellä ja matkan sinne. Tulkit puhuivat johtajalle vähän aikaa Ichin lopetettua piirtämisen. Hän oli lopulta käyttänyt yhden kokonaisen taulun kartan piirtämiseen, vuoristoineen ja metsineen ja nykyisine kylineen. Kolme taulua oli kulunut taisteluiden merkkaamiseen ja vielä kaksi taulua lisää merkkaamaan missä hävitetyt kylät olivat. Keskustelu olentojen kesken kesti kauemman aikaa, Ichi rentoutui aamuauringossa ja makoili selällään. Väittely kiihtyi hiukan ja johtajaolento nousi seisomaan, huusi tulkeille jotka yrittivät peloissaan rauhoitella häntä. Auktoriteettikysymyksiä ilmeisesti, tätä sattui välissä sotapäälliköille jotka Ichi tapasi. Johtaja otti vyötäröltään esille aseen ja huusi tulkeille samalla kun osoitti Ichiä sillä. Hän tunnisti pienemmän version sotilaiden käyttämästä laitteesta ja käänsi kylkensä pois metallipalan tieltä kun se lähti aseesta. Ichi jatkoi keskeytynyttä lämmittelyä. Johtaja yritti vielä kahdesti osua häneen ja tulkit katsoivat ällistyneinä vierestä. Sotilaita kerääntyi juoksujalkaa hänen ympärilleen ja moni osoitti aseella kohti. ”Tarkoittiko se valkoinen lippu neuvottelua vai kaksintaistelua?” Ichi kysyi tutulla kielellä jota tulkit olivat aiemmin kysyneet. Oli hetken hiljaisuus ja johtaja tiuskaisi tulkeille. ”Puhut kiinaa?” ”Jos siksi sitä haluat kutsua, en synnyinkieltäni alennu puhumaan kanssasi.” ”Mikä on nimesi?” ”Et vastannut kysymykseeni. Onko tämän tarkoitus olla taistelu vai neuvottelu. Jos tämä on taistelu, toimin sen mukaisesti pian, jos tämä on neuvottelu niin johtajanne on juuri tehnyt jotain mitä pidetään sivistymättömänä täällä.” Tulkki selitti asian johtajalle ja sai tämän hiiltymään. Saattoi olla että johtajalle tämä ei ollut ensimmäinen sotaretki mutta kovin kokenut hän ei kuitenkaan ollut. Neuvottelu jossa ei ollut tarkoitus käydä taistelua, pysyi myös rauhallisena neuvotteluna. Asiasta ei luistettu missään kohti ja mitään strategiaa ei perustettu neuvottelujen pettämisen varaan tai lopullinen sodankäynti muuttuisi naurettavaksi farssiksi jota ei voisi lopettaa kenenkään hyväksi. Johtaja hiiltyi entisestään ja osoitti tulkkeja jo aseellaan, sotilaat jatkoivat Ichin uhkaamista. ”Sano hänelle että joudun pian kuittaamaan loukkauksen kaikkien teidän verellä jos en saa tyydyttävää anteeksipyyntöä.” Tulkki käänsi pään aseesta Ichiin ja takaisin ja selitti nopeasti ja pitkällisesti. Johtaja ei uskonut edelleenkään vaan karjui naama punaisena ja osoitti Ichiä aseellaan. Hän potkaisi itsensä makuulta, potkaisi alhaaltapäin asekättä, kietoi toisen jalan olennon vyötärön ympärille ja kaatoi tämän maahan. Ase putosi käden ulottuville mutta Ichi ei ottanut sitä vaan irrotti taisteluveitsen johtajan vyöltä. Kaikki tämä tapahtui paljon ennen kuin refleksit ehtivät toimia aseen laukaisemiseksi tai väistämiseksi. ”Jätän hänet henkiin koska en jaksa minään toisena aamuna tulla tekemään samaa asiaa seuraavalle neuvottelijallenne. Anteeksipyyntönä hyväksyn hyvintehdyn aseen. Olkoon se miekka, jousi tai veitsi mutta tapana on vaadittu esine parhaan kykynsä mukaan toimittaa kuunkierron aikana. Hän tuo sen omakätisesti tälle aukiolle ja ilmoittaa ääneen nimeni.” Tulkki selitti viestin johtajalle. ”Hän kysyy mikä nimesi on.” ”Ichi.” ”Ikchi.” ”Hyvä, tästä ei lipsuta. Täällä ei pidetä valarikkureista ja olen toivottavasti jo viimein ilmaissut kykyni epämieluisuuden esittämiseen.” ”Hän hyväksyy ja tuo kuukauden sisällä tähän aseen johon olet tyytyväinen.” ”Hyvä, minä menen nyt aamiaiselle ja neuvon teitä kiertämään etelän kautta kun jatkatte matkaa, vanhukset eivät pidä yllätysvieraista näin lähellä kylää.” Tämän jälkeen Ichi nousi, kumarsi ja käveli takaisin kotinurmikolleen syömään aamiaista ja katsomaan lapsia. Olennot lähtivät piakkoin. Kuunkierron loppupäivinä Ichiä kutsuttiin ja hän sai jousen. Olennot valmistivat monia materiaaleja joita hän ei ikinä nähnyt uudestaan ja hän oli toivonut myös aseen olevan tehty jostain oudosta aineesta, kuten se myös oli. Kaikki oli erinomaista laatua ja anteeksipyyntö hyväksytty. Kuunkiertoja kului lisää, he muuttivat eespäin ja kuulivat uusissa paikoissa tarinoita samoista olennoista mutta eivät nähneet suoranaisesti heitä enää uudelleen vaikka jäljitys olisi ollut helppoa. Uusi päivä, uusi tappelu. Paljon olentoja kuoli Ichin edessä ja vuosien kuluessa hän näki tuttujen olentojen perustamia kyliä, joihin myös teki retkiä. Soturikansa oli hyvin varustettua ja kylät oli selvästi perustettu vain sotatarkoitukseen, jokaisella asukkaalla oli ase mukana ja paljon ruokaa. Elämä jatkui rauhallisesti. Loppu.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net