-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Ihmiskunta(alku)

Baabloo, 15.10.2006 19:10
Katsottu 1907 kertaa

Joo elikkä aloittelin tänään tälläistä tarinaa, josta varmaan tulee aikas iso, jos jaksan kirjoittaa. Alkuun meni 30-45min ja nyt on yksi A4 toiselta puolelta täytetty. Tämmönen perussci-fi hässäkkä ja kirjoitusvirheitä ei ole vielä korjattu. Vuonna 2104 ihmiset ovat edistyneet paljon ja avaruuden valloittaminen on alkanut. Lähiplaneetoista on vallattu Mars ja ihmiset ovat luoneet myös keinotekoisia siirtokuntia. Isoimmat ovat Enkelten Kaupunki ja Eden. Niiden perimmäinen tarkoitus oli olla ihanteellinen alku uudelle ihmiskunnalle, mutta ihmiset ovat joutuneet taas kerran huomaamaan, että he eivät voi leikkiä jumalaa. Enkelten kaupunki nykyisin kutsuttu Suljettu kaupunki on aloittanut asekehittelyn ja kaupunkiin pääseminen on lähes mahdotonta, ellei kuulu Za’é-rotuun. Kyllä ihmisestä on kehittynyt uusia rotuja tai paremminkin sanoen ihmiset ovat luoneet uusia rotuja. Oli vuosi 2037 geenimuuntelu oli kehittynyt tarpeaksi ja ensimmäiset testailut alkoivat. Alkuun tulokset olivat heikkoja, mutta Vapaaehtoiset eivät voineet unohtaa sitä, koska muutokset olivat pysyviä. Vapaaehtoiset ovat joukkohenkilöitä, jotka ilmoittautuivat uudenlaiseen lääkekehittelyyn ihmiskunnan hyväksi, mutta he eivät tienneet, että heidän kohtalonsa olisi niin kamala. Vuonna 2070 geenimuuntelu jatkui vaikka se olikin jouduttu vetämään pois julkisuudesta, koska ihmistestien tulokset olivat olleet katastrofaalisia. Nyt sitä yritettiin uudestaan, tällä kertaa se tapahtui kloonaamalla ihminen, joka kasvatettiin katalyyttialtaassa ja sikiövaiheessa sikiötä muunneltiin siten, että tulevasta ihmisestä tulisi äärimmäisen vahva ja se sopeutuisi eri planeetoiden olosuhteisiin. Koska tämä ihminen kasvatettiin katalyyttialtaassa, hän saavutti täysi-ikäisyyden muutamassa viikossa, mutta tulokset eivät olleet odotettuja nimittäin älykkyys oli jäänyt kasvuvaiheessa vajavaiseksi. Hän sai nimekseen Herkules. Herkules ei pystynyt ymmärtämään mistä oli lähtöisin ja tutkijat päättivät, että häntä ei voitaisi lähettää avaruuteen uutta ihmiskuntaa luomaan. Tutkijat jatkoivat kehittelyä kertomatta Herkuleksesta, koska se olisi aiheuttanut niin suuren hälyn. Pian heillä oli ryhmä Herkuleksen kaltaisia ihmisiä tosin yksi ero heissä oli nimittäin he olivat monin verroin älyllisesti kehittyneempiä kuin Herkules. He huomasivat tämän "puutteen" ja "korjasivat" hänet kaltaisekseen laittamalla mikropiirin hänen aivoihinsa. Mikropiiri sisälsi tiedot, jotka muut heistä tiesivät. Seuraukset olivat alkuun kamalia, koska nyt Herkules yhtäkkiä tiedosti kaiken tapahtuneen ja hän suuttui tutkijoille, koska he juuri he olivat luoneet hänet ja tehneet hänestä niin erilaisen. Herkules alkoi nimittää ystäviään ja itseään różnyiksi, koska he ovat erilaisia. Różny on puolaa ja tarkoittaa erilaista. Różnyt yrittivät löytää paikkaansa yhteiskunnasta, mutta tämä ei onnistunut, joten he lähtivät täyttämään alkuperäistä tehtäväänsä. 2073 różnyt saapuivat Marsiin. Heillä meni aikansa, jotta he saivat rakennuksia tehtyä. Kuljetusalus toi Tellukselta lisätarvikkeita viikoittain. Lopulta he rakensivat robotteja, jotka tekivät myös töitä, jotta he itse voisivat paneutua planeetan tutkimiseen. Muutaman vuoden kuluttuja różnyt saivat kehitettyä uuden kuljetusmuodon. Nyt he pystyivät vierailemaan maassa aina, kun he tahtoivat. Tämä kuljetusmuotoa alettiin kutsua portaaliliikkumiseksi. Portaaliliikkumisessa hyödynnetään maailmankaikkeuden madonreikiä ja niitä myös luodaan lisää, jotta matkat lyhenisivät. Róznyt elävät nykyäänkin Marsissa ja he lähettävät materiaaleja ja tutkimustietoja Tellukselle. Nyt kerron hieman näistä keinotekoisista siirtokunnista. Enkelten kaupunki on asteroideista puristettu pallo, jossa on keinotekoinen ilmakehä. Siellä asuvat Za’é-rodun edustajat. Tämä kaupunki on ollut olemassa 9 vuotta ja tänä aikana asukkaat ovat ehtineet paljon. Paikka on oikea metropoli hyvin sulkeutunut metropoli. Asukkaita on jo 7 miljoonaa. Kaikki lähti siitä, kun tutkijat jatkoivat geenimuunteluaan, koska różnyt eivät täyttäneet kaikkia toiveita. Tutkijat halusivat ihmisrodun, joka on kuin 2000-luvun ihmiset, mutta nopeampia, älykkäämpiä ja vahvempia. He saivat tuloksia aikaan, mutta kun ensimmäiset Za’é-rodun edustajat olivat tulleet 20-vuoden ikään, he eivät enää kuunnelleet tutkijoita. Za’ét ymmärsivät, että he ovat vahvempia kuin mikään olio maanpäällä, joten miksikä he olisivat totelleet ihmisiä. Za’ét saivat pian haltuunsa avaruusaluksen ja he pakenivat Kuiperin vyöhykkeelle. Kharonille he rakensivat asutusta. Orcuksen he valtasivat seuraavaksi ja melkein heti perässä tuli Ixion. Näitä kolme kappaletta kutsutaan Enkelten kaupungiksi. Za’ét lisääntyivät nopeasti ja he kouluttavat toisiaan. Aseteollisuus on heillä käynnistynyt emmekä vielä tiedä kuinka tehokkaita nämä aseet ovat. Telluksen asukit seuraavat kokoajan Za’éttien toimia ja miettivät aikovatko he vallata jossain välissä myös Telluksen. Eden on Vapaaehtoisten asuttamaa aluetta. He loivat tämän, koska eivät voineet Telluksella enää elää tavallista elämää. He ovat harvoin yhteydessä ulkomaailmaan, ainoastaan silloin kuin on pakko kuten luvan anomisessa uusia portaaleja varten. Edenissä toki asuu muitakin ihmisiä ja muutama Za’ékin on jostain syystä tänne eksynyt. Tosin ei tiedetä, mitä he haluavat tai mitä he aikovat. Edenin keskustassa on yksi energiankerääjä, joka kerää auringonvaloa ja muuttaa sen sitten käyttö sähköksi. Paikka on pysynyt rauhassa, koska heillä on yhteinen sopimus, jossa Eden on luokiteltu vapaaksi maaksi. Telluksella asuu mies nimeltä Garon, Garon Ashalt. Hän on n. 160cm pitkä, hieman pyöreämpi yksilö nimittäin paino on 60kg ja ikää on jo lähemmäs 40. Garon on työskennellyt viimeiset 15 vuotta NASA:lle avaruusteknologian parissa. Tällä hetkellä hän on tutkinut portaaleja ja miten niitä voisi parantaa. Työ on hidasta, koska hänen pitää odottaa aina vuorokausi, kun hän on kulkenut portaalista, muuten hänen kehonsa ei kestä sitä. Garon pitää muun muassa laskettelusta, surffaamisesta niin netissä kuin aalloilla ja kiipeilystä. Näitä hänen on helppo harrastaa harrastuskeskuksissa, joissa vähän salien tyypit vaihtelevat. Hän on kotoisin Kuwaitista, mutta on muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Joo-o tässä nyt tämä alku. Lomalla sitten tulee lisää kunhan jaksaa. Kommentit ja mielipiteet ovat tervetulleita:) Edit: 17.10.2006 11.04 ja lisää tekstiä(hieman)

Kommentit

sinikeiju, 16.02.2008 19:51

Heh, ok :)) :D

Cloverfield, 02.03.2008 0:55

iha mielenkiintone juttu toi suljettu kaupunki mut yhtäkkii rupesit kertoo tosta herkuleksesta. olisit alottanu tarinan ja aina sopivassa kohdassa kertonu herkuleksesta infoa. kieliasu oli aika keskitasonen mut ei se haitannu. lue munki tarinat jos jaksat =]

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net