Kirjoitukset

Perhonen

cherryflame, 02.01.2007 23:24
Katsottu 1649 kertaa

Mä istuuduin etupenkille sen viereen ja me lähettiin ajaa mutkikasta hiekkatietä pitkin kohti keskustaa. Oli aika aikanen kevät viel ja ilma oli viel viileetä. Mä avasin ikkunan ja sytytin tupakan. Vetelin savuja jonkun aikaa ja katselin ohikiitävää maisemaa ja auringon luomia varjoja puiden sekaan. Sit mä katoin siihen. Se vaan istu hiljaa ja tuijotti tiehen. Sen ilme oli tosi vakava ja mä huomasin, et sil oli vaikee olla. Mä en ensin uskaltanu avata mun suuta vaan vetelin hiljakseen savuja keuhkoon. Kun sit mun tupakka loppu ja nakkasin sen ikkunasta ulos, mun oli pakko sanoo jotain. Rullasin ikkunan hitaasti kiinni ja laitoin kädet syliin lepäämään. Tutkin hetken mun kynsiä ja sormenpäitä tuntien puristuksen sielussa. - Mikä sua vaivaa? Miks oot niin vakava ja hiljaa? Mä huomasin, et se nieleskeli ja puri huultaan. Se teki niin aina kun sillä oli jotain vaikeeta kerrottavaa. Mulla oli pahat aavistukset. Mä laskin käteni sen kädelle, joka lepäs vaihdekepillä mut se vetäs sen pois. Mun mies pysäytti auton ja laskin päänsä alistuneen oloisena. - Mä kuolen. Autoon laskeutu syvä hiljaisuus. Mä en tajunnu heti mitä se oli sanonu ja jouduin vähän aikaa selvittelee päätäni. Mun katse vaelteli pitkin kojelautaa ja mun oli pakko nousta pystympään istuu. Availin suutani hetken enkä saanu tulee mitää ulos. - Se on pahan laatunen. Sitä ei saada pois. Nyt mä tajusin kaiken selvästi. Se oli siis käyny siel testeis ja se oli nyt totta. Pelko oli muuttunu todelliseks painajaiseks… - Millon sä sait tietää? - Puol tuntii sitten… Just ennenku… lähin sua hakee… Me kumpikin istuttiin vaan hiljaa. Mun poskelle valui kuumia kyyneleitä ja katse sumeni. Mun koko elämäni tarkoitus hävis niitten sanojen mukana. En voinu elää ilman sitä. Sanaakaan sanomatta mun tummasilmänen poika lähti kiihdyttää vauhtia uhmaten kuolemaa. Auto kiiti pientä hiekkatietä huumaavaa vauhtia ja sillon se käänty kattoo muhun. Meiän katseet kohtas ja molempien kyyneleiset silmät ennusti loppua kaiken kauniin. Niistä huoku myös syvä rakkaus ja kaipuu. Mä tartuin siitä kiinni ja halasin lujaa. Mä tunsin, et se kieto toisen kätensä mun ympärille. Samassa kova rysähdys puristi meidät kasaan ja multa meni taju. Kun mä tulin takas todelliseen maailmaan, olin yhä puristuksissa mun rakasta vasten ja kuulin sen heikot sydämen lyönnit. Mua sattu joka paikkaan, mut ykskään murtunut luu ei vastannu sitä kipua mikä mun sydämessä oli. Hetken viel kuulin sen sydämen lyönnit, mut sit ne harveni ja kävi heikommiks. Sen elämä lipu mun sylistä ja pieniä kiven murusia tipahteli mun murtuneen sydämen päältä samaan tahtiin. Lopulta tunsin, et sen käsi löysty ja kuulin, ettei sydän enää jaksanu. Heikot äänet hävis pikkuhiljaa ja muuttui enää kuiskauksiks. Ja sitten… Oli ihan hiljaista sen uhmakkaan olennon sisällä. Nyt se oli enää kuori. Perhonen oli vihdoin kuoriutunut ja mä päästin irti. Suljin silmät… Nyt olis mun vuoro kuoriutua kotelosta ja lentää pois.

Kommentit