Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Dreamer, 05.02.2007 13:50
Katsottu 1471 kertaa
Säröjä jotka katkaisevat jännitteet nosteessa pimeyden huudan kuin en pystyisi lopettamaan. En enää pystykään. Kirkaisu kalpeassa valossa kirkaisu toisensa perään. Osaamatta uskoa, pystymättä enää hiljenemään, huudan itkuni, tuskani, kipuni, huudan sen pois, huudan kunnes tukehdun. Sykkivänä ajatuksena pään sisällä, mielen pohjimmaisessa sopessa, toive siitä, että tulisit, nostaisit minut syliin, antaisit minun huutaa vielä hetken, kunnes vaimentaisit minun lohdulla. Kuulisit huutoni väreistä etten halua enää salata, etten halua enää olla järkevä. Haluni kertoa kaikille, näyttää heille, niin... Kertoa miten syvällä kipeimmät haavat ovat, kertoa missä itku muuttuu huudoksi jota kukaan ei kuule. Huudoksi joka kuolee huulille, kuolee ja tukehduttaa. Sinä tietäisit jos avaisit silmäsi. Pystyisit kuulemaan, vaikka vaikerrukseni on hiljainen. Kykenisit tuntemaan, miten sydämeni sykkii viimeisillään, haukkoen henkeä vain huutaakseen. Huutaakseen viimeisen kerran.
Perrin, 05.02.2007 16:08
Vau, todella hyvin ja kuvailevasti kirjoitettu. Tässä oli tosi ahdistava tunnelma, tuli lukemisen jälkeen tarve vetää syvään henkeä ja vakuttaa itselleen "huh huh, ei se ollutkaan totta". Vaikuttavaa työtä.