Kirjoitukset

Totuudenjanoista katastrofia

Milena, 05.02.2007 16:18
Katsottu 1442 kertaa

Minä istuin kylmällä kaakelilattialla. Oli aikainen aamu, helmikuiseen tapaansa kylmä ja minä hytisin. Kiedoin villapaidan tiukemmin ympärilleni ja maistelin mandariinia suussani. Annoin katseeni kiertää seinillä, pysähtyä kylpyammeeseen, saippuoihin ja pyyhkeisiin. Pikkuisen auki jääneestä hanasta tippui pisaroita tasaiseen tahtiin. Tip, tip, tip. Lopulta nousin ja laitoin sen kiinni ja istuin takaisin samalle paikalleni. Kello oli kymmentä vaille viisi. Heräsin painajaiseeni ja lukittauduin kylpyhuoneeseen. Sinä olit jo lähtenyt, sillä tiesit, että totuus sattuisi ja havahduttaisi minut. Paikallasi oli enää kirje, jota pidin hellästi käsissäni kylpyhuoneen viileydessä istuessani. Nuuhkin siitä sinun tuoksusi itseeni. Pelottomana, mutta peloissani. Mitä mahdoitkaan tarkoittaa sillä, kun kirjeessäsi sanoit, että saisin tehdä mitä haluan tavaroillesi? Toivoitko sitä kirjoittaessasi, että säilyttäisin ne muistona sinusta? Tuhoaisin ja unohtaisin sinut? Myisin mutta muistaisin? Pysähtyisin paikalleni? Vai pitäisikö minun jatkaa elämääni? Olit lähtenyt ehkä hieman ennen viittä. Oli sanomattakin selvää, minne menisit. Luultavasti olit lähtenyt vain hetkeä ennenkuin heräsin. Lattialla istuessani tiesin, että minun olisi oltava nopea. Ei estääkseni sinua, vaan nähdäkseni, rakastitko sinä todella. Lähdin juoksuun. Ensin asunnon läpi, sitten kerrostalon portaat kunnes olin pakkasilmassa. Juoksin avojaloin yöpaidassa niin kovaa kuin pystyin. Ihmisiä ei ollut juurikaan liikkellä, ja ne vähät joko tuijottivat tai olivat kuin se olisi aivan normaalia juosta kahdenkymmenen asteen pakkasessa ilman kunnollisia vaatteita. Juoksin sillalle asti. Alla kulki valtatie. Poliisiauto oli jo ehtinyt paikalle. Eräs poliiseista katsoi minua oudoksuen, kuin ottaisi kohta ja veisi pois. Kurkistin varovasti kaiteen yli. Hyi. Siellä sinä makasit elottomana, päästäsi tuli verta. Erotin sen puhtaalta lumelta. Ambulanssi ja toinen poliisiauto oli pysähtynyt luoksesi. Minä juoksin kauemmas ajotien liittymään, juoksin niin kovaa, että ehdin luoksesi poliisin vielä tehdessä viimeisiä merkintöjään. Naispoliisi sanoi, ettei paikalle saa tulla. Minä itkin ja katsoin kasvojasi. Sinä tiesit kyllä, mitä olit tekemässä. Poliisi repi minua luotasi, minä itkin, putosin polvilleni, hautasin kasvoni sinun vielä lämpimään rintaasi. Minut vietiin pois, hyvästelin sinut hiljaa. Sinä kuolit heti osuessasi maahan. Joku sanoi, että oli hyvä kun et joutunut kärsimään kipua. Minä tiesin, kuinka paljon sinuun sattui oikeasti. Ethän sinä muuten olisi sitä tehnytkään. Ei kukaan olisi voinut ymmärtää ratkaisuasi yhtä hyvin kuin minä, vaikka toisaalta en ymmärtänytkään. Minähän kuitenkin rakastin sinua. Pidin kirjettäsi yhä käsissäni, samalla kun asuntoamme tyhjennettiin. Olin laittanut sinun tavarasi erikseen. Minun tavarani vietiin muuttoautoon, sinun tavarasi muualle. Yksi laatikollinen tavaroitasi tuli minulle. Edelleen jos herään aamulla aikaisin, ajattelen sinua ja ratkaisuasi. Oliko se oikea, vaiko kenties väärä?

Kommentit