Kirjoitukset

lähenemme nollaa

maggie, 05.02.2007 16:26
Katsottu 1360 kertaa

minun on niin vaikea päästää irti, sitä kai tässä kelailen, haavaani pitkin ees taas. anteeksianto vapauttaa, mutta se mitä toivoi niin kovin, voiko sitä enää mitenkään palauttaa? Vahvuuteni oli aina pysyä samana, oman maailmani suojissa. Sain kai kai liikaa kun en sitä koskaan pystynyt hallitsemaan. Kivulla sen pystyy siirtämään mutta muuttamaan ei voi tarkoituksettomuutta. Pitäisi aloittaa nollasta jos pystyisi unohtamaan. En tiedä pitäääkö minun siirtää se kaikki kaunis johonkin toiseen osoitteeseen, mutta kun minusta tuntuu että se ei ole sama asia, vain korviketta. Tietysti on pakko tyytyä ja sopeutua ajatukseen, että itsehän minä tämän aikaan sain. Syyllisyys vain painaa niin etten pysty hengittämään, en oikein jaksaisi nyt yrittää. Ainoa lohtukin on nyt viety pois. Onhan se tietysti väärin ihmistä kohtaan, pitää häntä niin kaukana ja sillä tavoin täydellisenä jotta voisi tuudittautua omaan oloonsa, ei kai elämä sitä ole. Minä vain olen aina ollut liian kaukana elämästä ja nyt minut on aika julmalla tavalla riuhtaistu irti turhista unelmista. Ideaalia on enää vaikea säilyttää, kaiken tuskan keskellä, joka ennen lohtuna palveli. En enää tunne toivoani yhtä helpottavana, vain välttämättönä pakkona jotta ihmiset eivät pääsisi sanomaan että turhaanhan hän kuoli jottei kaikkea heittäis hukkaan, elämällä on vielä niin paljon tarjottavaa. Se traagisuus vain on siinä että se kaikki kaunis jota keräsin, vähäksi aikaa katosi kun heräsin vasta uuden unen kynnyksellä ja se mihin sitä olisi voinut käyttää saa minut itseni tuntemaan, joksikin muuksi kuin pitäisi . tämä nyt on vain vanhan toisintoa mutta yhdeksän vuoden takaiseen tilaanteeseen verrattuna,kun vasta löysin sinut itseni viereltä näkymättömänä, on se että kaiken tämän keskellä olen itse murtanut tieni jään keskeltä päin nollapistettä.

Kommentit