Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Milena, 15.04.2007 12:00
Katsottu 7482 kertaa
Heidi juoksi kaikki yöt. Ajatus liikkumisen pakosta työntyi hänen uniinsa asti. Hän juoksi, vaikkeivät jalat olisivatkaan kantaneet, hän juoksi maailman reunalle ja takaisin. Aamulla saattoi kuvitella jalat, joita kivisti pitkän matkan jälkeen, joiden piti nousta vain juostakseen lisää, koko ajan enemmän, pidemmälle. Siltikään Heidi ei ollut tyytyväinen peilikuvaansa. Hän löysi aina itsestään jotain vikaa, oli löytänyt jo pitkään. Kasvoissa oli yksi ylimääräinen finni, hiukset liiskaantuivat kiinni päähän, huolimatta shampoosta, jossa oli luvattu elinvoimaa pehkoon, maha roikkui, reisissä oli ainakin kymmenen senttiä ylimääräistä, suu oli liian pieni, nenä liian iso, silmät epämääräisen muotoiset... Toisinaan hän toivoi, ettei olisi tarvinnut herätä, juokseminen unessa oli paljon helpompaa kuin hereillä. Heidillä oli rutiini, hän juoksi kouluun ja koulusta kotiin sekä ylimääräisen lenkin pururadalla, kirjasi ruokailunsa ylös, kieltäytyi syömästä mitään lihottavaa, sokerista, rasvaista. Hän punnitsi itsensä kaksi kertaa viikossa, joskus useamminkin, kävi oksentamassa ja punnitsi uudestaan, asetti koko ajan uusia tavoitteita, aina alemmas ja alemmas vaa’an grammataulukkoon. Hän kirjoitti jokaisen punnituskerran muistiin, senhetkisen painonsa sekä uuden tavoitteen. Heidi halusi itsestään hauraan kuin keijukaiset. Koskaan hän ei ollut tarpeeksi itselleen. Muut yrittivät takoa järkeä hänen päähänsä, mutta eihän Heidi ollut tottunut kuuntelemaan muiden puhetta. Hänelle vaa’an lukema merkitsi enemmän kuin itsestään huolehtiminen. Heidi kävi heikoksi. Hän pakotti itsensä juoksemaan, vaikka hän joutuikin pysähtymään useammin. Aamuisin hänen päässään pyöri, silmissä musteni ja hän joutui ottamaan tukea kirjoituspöydästä, siitä samasta, jonka lukittuun laatikkoon oli piilotettu kirja. Kirjaan merkityt syömiset tarvitsivat enää päivittäin yhden rivin tilaa. Heidi oksensi useammin. Koulussa hän ei enää jaksanut, yhä useammin hänen oli lähdettävä kesken päivän kotiin lepäämään, matkalla roikuttava valopylväissä, itkettävä. Hänen äitinsä ei nähnyt, tai ei halunnut nähdä. Heidi Hannele Koskinen 14.6.1989 – 16.9.2006 Heidistä tuli keiju. Kuten hän halusikin.
Tristen, 12.11.2007 18:32
Mielenkiintoinen näkökulma asiaan. Tarkempi kuvaus olisi elävöittänyt tekstiä. Nyt juttu oli hiukan töksähtelevä. Eikä mielikuvitkselle ollut jätetty aukkoja. Lyhyet lauseet kertoivat kaiken tarpeellisen, joka tuhosi angstisen tarinan mielenkiintoisuutta. Kirjoitat hyvin, mutta harjoittele lisää. Osallistu kirjoitus kursseille. Ota osaa kirjoituskilpailuihin. Hanki arvostelija. Ota oppia kommenteista... Aurinkoista syksyä!
rufen, 10.12.2007 16:06
Luin tuon aikaisemman kommentin, enkä ole varma, olenko samaa mieltä. Mikäli osaa käyttää oikein lyhyitä lauseita, kokonaisuus voi olla hyvä. Olet menossa siihen suuntaan. Yksittäiset lauseet, jotka eivät tarvitse muita ollakseen tärkeitä; mutta muodostavat silti eheän tekstin.
mursuliini, 03.01.2008 14:35
Pidän tästä, tämä on kiva :> Hyvin olet kirjoittanut, ja loppu on aivan mahtava!Mielestäni joitain lauseita voisi vielä lyhentää entisestään.
Lilla, 18.07.2008 19:47
Minun mielestäni tämä on tarina, joka tahtoo koskettaa, mutta yltää vain tusinanovellin tasolle. Syömishäiriöistä on satoja novelleja, kirjoja ja elokuvia. 'Keiju' ei tuonut mukanaan mitään uutta tai mieleenpainuvaa. Kaikki "hän halusi olla keiju/perhonen/lintu"- jutut ja lopetus, kuinka "hänestä sitten tuli keiju/perhonen/lintu" ovat satoja kertoja käytettyjä ja totaalisen loppuun kulutettuja. Ja Six feet under-tapainen kuolinilmoitus saattaa vaikuttaa hienolta, mutta on mielikuvitukseton, kuin helppo tapa ilmoittaa hahmon kuolleen- kuin et olisi keksinyt mitään muutakaan. En kiistä, etteikö tämä voisi koskettaa jotakuta. Et ole huono kirjoittaja. Alku teki minuun suurenkin vaikutuksen, mutta loppu oli kuin rykäys asioita, jotka eivät ole sidoksissa mihinkään ja joista tahdoit kirjoittaa vain päästäksesi niistä eroon ja saadaksesi tarinasi loppuun. Minua ei kosketa se, että saan vain pintaraapaisun hahmosta, jota minun pitäisi jo alle kymmenen palstan jälkeen surra. Anna enemmän, tuo elämän tuntua. Sillä tavoin novellisi tavoittaa myös lukijansa pintaa syvemmältä.
...., 26.03.2011 17:17
"Heidistä tuli keiju"
aura, 07.10.2007 22:51
Kauniisti kirjoitettu. Sattui.