Kirjoitukset

Kevätjuhla

Seraphine, 07.06.2007 20:57
Katsottu 1847 kertaa

Kevätjuhla Kyläkoulun piha oli viimeiseen metriin asti täynnä autoja. Naulakkotilassa kahahtelivat kukkakuvoiset sifonkihameet, ja vanhemmat antoivat viimeohjeitaan ja neuvojaan jälkikasvulleen, jolla ei kuitenkaan syystä tai toisesta olisi ollut lainkaan aikaa moiseen. Jostakin juoksi esiin pahvisia pupunkorvia päässään pitävä ekaluokkalainen, joka poukkoili hetken eteisessä juhlakansan keskellä ja katosi sitten taas jonnekin luokkien suunnalle. Rasmus yritti löysätä kravaattiaan, jonka äiti oli kiristänyt liian tiukalle. Häntä ärsytti olla epäkäytännöllisessä tummassa puvussaan, joka Villen rentoihin juhlavaatteisiin verrattuna oli suorastaan typerä. Viides-kuudesluokkalaisten luokkahuone oli täynnä viimehetken paniikkia, kun juhlavaatteiset tytöt ja pojat hääräsivät kuka mitäkin - Mira kävi paniikissa näytelmän vuorosanojaan läpi, Laura teippasi revennyttä pahvirekvisiittaa ja Oskari pyöri muuten vain hermoillen ympäri luokkaa. Seinille oli teipattu kiinni kevät-aiheisia piirroksia ja pahvikukkia, joista yhden Rasmuskin oli tehnyt. Joku tai jotkut olivat kirjoittaneet liitutaululle eri värejä käyttäen "Hyvää kesää kaikille!" ja piirtäneet sanojen ympärille kukkasia, lintuja ja hymyileviä ihmisiä. Liitutaulun vieressä oleva opettajanpöytä oli hukutettu kukkasiin ja lahjoihin. "Siellähän sinä olet, Rasmus", huikkasi samassa Kaisa-opettaja luokan toisesta päästä, minne oli tehty sermeillä esiintymisvaatteiden vaihtotilat. Kaksitoista kasvoparia kääntyi tuijottamaan poikaa, joka rennosti virnistäen kohotti kätensä moikkaukseen ja kiiruhti sitten opettajan luo. "Joo, sori, äiti jäi vähän hermoilemaan puvun kanssa", Rasmus pahoitteli ja mulkaisi sitten pahasti Villeä, joka esitti kuristuvansa mielikuvituskravaattiin. Kaisa-opettaja katsahti Villeä toruvasti ja sanoi sitten hymyillen Rasmukselle: "No, hyvältä näyttää." Sitten hän käännähti koko luokan puoleen ja veti kaikkien huomion itseensä taputtamalla kahdesti käsiään yhteen. "No niin, tyypit! Kaikki on eilen käyty kenraaliharjoituksissa läpi, mutta sanonpa nyt vielä kerran. Meidän esitysvuoromme on viimeiseksi, sen te hallitsette niin hyvin että ei siitä sen enempää. Sitten on yhteislaulu, jonka aikana kaikki kutosluokkalaiset kerääntyvät näyttämölle. Näytän teille sitten merkin, kun pitää mennä. Muistakaa mennä istumaan niille paikoille, jotka sovittiin eilen", hän sanoi määrätietoisella äänellään. Hän näytti varsin kauniilta metsänvihreässä mekossaan ja korkokengissään. Oppilaat nyökkäsivät hieman hermostuneesti hymyillen. "Kaikki menee hyvin, eikä haittaa, jos joku unohtaa vuorosanansa. Jos niin käy, niin sitten saatte improvisoida", opettaja vielä sanoi rohkaisevaan sävyyn. "Improvioidaan koko esitys!", huudahti Petri pelleilevään tapaansa, mutta tytöt mulkaisivat häntä pahasti. Ville ja Rasmus hihittivät idealle. Liikunnan ja puutyön sali, joka toimi tässä tapauksessa juhlasalina, oli tupaten täynnä ihmisiä ja hälinää. "Ensi vuonna täytyy kyllä harkita koko homman pitämistä ulkona, mikäli väkimäärä kasvaa edelleen tähän tahtiin", kuului kolmas- ja neljäsluokkalaisten opettaja kuiskaavan ensimmäisen ja toisen luokan opettajalle. Rasmus yritti käsimerkein viestittää äidilleen, ettei tahtonut tämän ottavan enää yhtään valokuvaa tai videokuvaa hänestä tai hänen luokastaan, mutta äiti vain vilkutti takaisin leveästi hymyillen ja räpsi kuvia kamerallaan minkä ehti. Laura ja Mira istuivat kikattaen vähän matkan päässä, mutta Rasmuksen vieressä istuva Milla-Mari hypisteli hermostuneena kukkakuvoisen juhlamekkonsa helmaa ja kimaltelevien sandaaliensa remmejä. Toisella puolella Ville katseli pää kääntyillen ja vääntyillen tuttujen vanhempien istumapaikkoja ja kuiskaili aina tasaisin väliajoin Rasmukselle jotain typerää. Muutama ekaluokkalainen istui aivan eteen nostetuilla pitkillä penkeillä hermostuneesti liikahdellen. Puukäsityön koneet ja tavarat oli työnnetty liikuntavälinevarastoon, joten salissa oli tavallista enemmän tilaa. Seinillä oli muiden luokkien tekemiä kevätaskarteluja, silkkipaperista tehtyjä kukkia sekä erivärisistä pahveista tehtyjä värikkäitä lintuja. Ne olivat hieman kömpelösti leikatun näköisiä, mutta jollakin tapaa herttaisia silti. "No niin, nyt se alkaa", kuiskasi Ville, kun Kaisa-opettaja käveli määrätietoisin askelin salin eteen, esiintymiseen varatun tilan keskelle. Hän oli viides- ja kuudesluokkalaisten opettajuuden lisäksi myös koulun rehtori. Hälinää täynnä ollut sali hiljeni vähitellen, ja sitten Kaisa-opettaja aloitti tervetuliaispuheen. Rasmus yritti edelleen löysätä typerää kravaattiaan, mutta onnistui saamaan sen vain muljahtamaan jotenkin oudosti. Rasmus ei yleensä ajatellut kovinkaan syvällisiä asioita, mutta siinä katsellessaan ekaluokkalaisten hölmöä puputanssia hän tuli pohtineeksi, että ensi vuonna hän ei enää istuisikaan tässä - edessä oli siirtyminen isoon kouluun kaupungin toiselle laidalle. Hän vilkaisi sivusilmällään Villeä, joka kaivoi hartaan näköisenä nenäänsä, ja mietti, mahtoikohan tämä ajatella sellaisia asioita. Ekaluokkalaisten tanssia säestävä musiikin ja kuvaamataidon opettaja soitti kauniisti hieman epävireisellä pianolla ja näytti itsevarmalta ja energiaa pursuavalta kuten tavallista. Rasmus vilkuili ympärilleen. Milla-Mari näytti edelleen hermostuneelta, Laura ja Mira supattivat keskenään ja Oskari näytti kertaavan äänettömästi vuorosanojaan. Pysyisivätkö he kaikki samanlaisina vielä ensi vuonna? Rasmus käänsi katseensa takaisin ekaluokkalaisten tanssiin, joka näytti olevan päättymäisillään. Yhden tytön pupunkorvat olivat kaikessa hyppelyssä tipahtaneet, mutta hän ei näyttänyt olevan moksiskaan. Rasmus hymyili itsekseen ja tönäisi sitten Villeä ihan kiusallaan, joka tönäisi takaisin. Loputtoman pitkiltä tuntuvien yhteislaulujen, näytelmien ja runonlausumisten jälkeen koitti viimein heidän vuoronsa. Petri unohti tahallaan kaikki vuorosanansa, jotta hän pääsi improvisoimaan, mutta muuten näytelmä meni ihan hyvin. Oskari esitti kaksi riviä pitkän vuorosanansa ongelmitta ja tytöt lauloivat suht oikein näytelmään kuuluvan lyhyen laululorun. Rasmuskin esitti mielestään hyvin, vaikka Ville yrittikin hölmöilyllään saada häntä loppupuolella nauramaan. Loppukummarrukset kumarrettuaan ja aploodit vastaanotettuaan esityksen onnistumisesta helpottuneet oppilaat katosivat juhlasalista luokkaansa vaihtamaan vaatteensa. "Jes! Nyt se on ohi", kuiskuttelivat tytöt toisilleen sermin taakse kadotessaan. Rasmuksella ei ollut paljonkaan roolivaatteita, joten vaihto sujui nopeasti. Kaisa-opettaja ilmestyi hymyilevänä ovensuuhun ja taputti vaimeasti. "Hienoa, hienoa, se meni todella hyvin. Nyt kiireellä, vitoset voivat palata takaisin saliin, mutta kutoset voivat kyllä tulla suoraan minun kanssani", hän sanoi vaimentaen ääntään, jottei se kuuluisi juhlasaliin. Samassa toiseksiviimeisen yhteislaulun ensimmäiset sävelet kajahtivat ilmoille ja koko sali yhtyi lauluun. Kaikki kuusi kuudesluokkalaista, Rasmus mukaan lukien, vilkaisivat toisiaan, hymyilivät hermostuneesti ja kerääntyivät sitten Kaisa-opettajan luo, kun viidesluokkalaiset hiipivät sivuovesta takaisin saliin ja paikoilleen. Saliin johti kaksi ovea, joista toisesta pääsi suoraan salin etuosaan, esiintymistilaan. Oppilaat järjestäytyivät jonoon ja yhteislaulun loputtua he kulkivat Kaisa-opettajan perässä saliin. Mitä sitten tapahtui, sitä Rasmus ei voinut vielä myöhemminkään oikein käsittää. Kaisa-opettaja puhui lyhyesti, ja sitten jostain saapui joukko ekaluokkalaisia käsissään kömpelösti kootut kukkakimput. Jokaiselle kuudesluokkalaiselle oli omansa. Rasmus otti kimppunsa vastaan vähän hämmentyneesti hymyillen. Hän seisoi siinä kukkasilla koristeltujen puolapuiden alla ja katseli, kuinka aurinko loi säteitään kesäisten pihapuiden lomasta ja maalasi takarivissä istuvan pikkutytön kultaisille kiharoille sädekehän. Ekaluokkalaiset alkoivat laulaa vienoilla äänillään. Ja yhtäkkiä koko salin valtasi yleinen liikutus - ylpeät vanhemmat pyyhkivät silmiään, Laura ja Mira olivat pillahtaneet suloisen katkeraan itkuun ja Villekin tuhisteli nenäänsä tavallista vakavampana. Ekaluokkalaiset lauloivat huumaantuneina, viattomat kasvot ja vilpittömät mielet kohotettuina ja silmät kirkkaina. Kaisa-opettaja näkyi niistävän ja pyyhkäisevän silmäkulmiaan. Mutta Rasmuksen vieressä seisova Milla-Maria ei itkenyt. Hän hymyili levästi kuin itse elämän tarkoituksen löytäneenä. Rasmuskin hymyili. Hän suoristi vaivihkaa hihaansa ja mietti verkkaan, että mahdettiinkohan yläasteen kevätjuhlissa koskaan itkeä.

Kommentit