Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Ronnie, 18.07.2007 13:12
Katsottu 1368 kertaa
Luulin sinun oppineen, mitä on rakastaa, olla rakastettu ja luopua rakkaista asioista, mutta kuten aina, minä olin väärässä (ethän sinä koskaan totta puhunutkaan.) Kun syksyllä lehdet punastuvat sinun puolestasi, ja lakastuvat kilpaa rakkauteni kanssa, muista, ettet sinäkään ollut aina täysin vilpitön (Onko minun oikein uneksia ikuisesta rakkaudesta?) En tahdo mitään niin paljon, kuin satuttaa sinua, joka olet kerta kerran perään iskenyt tikarisi suoraan sydämeeni ja avannut kaikki vanhat arvet ja haavat (Kehtaat vielä väittää, että minun tulisi rakastaa.) Talven tullen, luonnon vaipuessa pitkään horrokseensa toivon, että sinäkin voisit kadota elämästäni koivunlehvän lailla edes puoleksi vuodeksi, mutta kaikki mitä pyydän on sinulle aivan liikaa (Olinko minä liian vaativa?) Vielä joskus isken oman katkeruuden tikarini syvälle sydämeesi ja annan egoistin veresi vuotaa maahan viimeistä pisaraa myöden, kuten joka yö haaveilen Anna minulle rauha elää elämääni.