Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Ronnie, 19.07.2007 12:02
Katsottu 2836 kertaa
Tuulikellojen soidessa hiljaa taustalla hyvästelin sinut viimeisen kerran, ja pienen kaisloista rakennetun veneesi hiljalleen lipuessa alas jokea, en tahtonut enää koskaan rakastaa ketään niin paljon Taivas kattonasi matkasit kauas avomerelle, jonka aallot iskeytyivät kerta toisensa jälkeen pienen purtesi kylkeen, mutta sinä jatkoit itsepintaisesti aina vain edemmäs ilman pelkoa, jota minä sisimmässäni tunsin puolestasi Helmenhohtoiset kyyneleet, joita vuodatin sinun vuoksesi, eivät ole katkeria, ne vain auttoivat minua ymmärtämään, millaista olikaan olla yksin ilman tärkeää ystävää, jonka kaltaista en tulisi koskaan saamaan toista Sinä matkaat maailmassa hopeareunaisen myrskypilven raivolla, vaikka sydämesi onkin puhtainta kultaa Kahdenkymmenenneljän karaatin ystäväni.
, 22.09.2008 17:56
Aivan ihana runo! tykkään itsekin kirjoittaa runoja, mutta en ois ikinä keksinyt näin ihanaa! Tuli melkein tippa linssiin:)
Pilve, 17.03.2009 17:43
Mielenkiintoinen runo, jättää tulkintoja oman mielen varaan, kiehtovaa tekstiä kerrassaan! :)
exthing, 29.03.2008 0:44
Liian pitkä, turhia "minä" ja "sinä" sanoja, jos kertoja on selkeästi "minä", on turha lisätä sitä tekstiin. Samoin sinä. Voimakkaan viestin voi lyhentää lukijaystävällisemmäksikin. Ja analysoida viesti koskemaan muitakin kuin itseään.