-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

PIER’LIM

Lariza, 03.10.2007 15:40
Katsottu 2271 kertaa

PIER´LIM Katu avautui kaarteen jälkeen pitkänä ja leveänä. Se johti halki pientaloalueen, jossa talot pihoineen, kadun molemmin puolin, olivat hyvin hoidettuja, ja kesän kukkaloisto hehkui pihojen istutuksissa. Kaarteesta ilmestyi näkyviin mies, joka kulki katua aivan kuin olisi vain kävelyllä ja kuitenkin hän oli selvästi matkalla johonkin. Pier´lim oli matkalla kotiin. Mitään kiirettä hänellä ei ollut, mutta turhaan hän ei kuitenkaan viivytellyt. Hän katseli taloja ja pisti mieleensä, mitä kussakin pihassa tapahtui. Hän tunsi ulkonäöltä lähes jokaisen kadun asukkaan ja tiesi heistä jokaisesta jotakin. Pier´lim pysähtyi aitojen taakse juttelemaan, kun huomasi talonväkeä pihassa. Hän lähestyi ihmisiä ujostelematta, mutta ilman mitään hyökkäävyyttä. Hän nojaili aitoihin ja kyseli niitä näitä. Hänen leppoisa olemuksensa ja venyttelevä puhetyylinsä saivat ihmiset kertomaan siinä, ohimennen, yksityisiä salaisuuksiaan. Pier´limin uteliaisuus oli verhoutunut ymmärtäviin kysymyksiin ja osanoton ilmauksiin. Hän antoi sellaisen vaikutelman, ettei olisi lainkaan utelias, vaan että asiat, joita hänelle kerrottiin, kiinnostivat häntä puhtaasti mielenkiinnosta ihmistä itseään kohtaan. Hän vaikutti mukavalta, vaarattomalta ja hiukan hitaalta mieheltä, jonka kanssa oli harmitonta rupatella ja vähän raottaa elämän yksityistä puolta. Pier´lim jaaritteli ilman haastavuutta puheessaan, mutta hän ei päästänyt toista irrottautumaan keskustelusta. Hän aloitti aina uuden asian ja etsi kysymyksen, johon toinen halusi vastata ja niin rupattelu venyi ja venyi. Ihmiset, jotka eivät halunneet jäädä kymmeniksi minuuteiksi seisoskelemaan oppivat välttämään Pier´limiä ja vain huiskaisivat kädellä tervehdyksen kauempaa. Pier´lim keräsi tietoa kanssaihmisistään. Hän rekisteröi tarkasti heidän puheensa ja tekonsa ja hänen muistinsa oli tällä alueella ilmiömäinen. Tarpeen tullen, keskustelun aiheitten loppuessa hän pystyi toistamaan kuulemansa ja antamaan pitkiä selontekoja naapureittensa ja työtovereittensa elämästä, taloudesta, sukulaisista ja perhetapahtumista. Se, kiinnostivatko Pier´limin selonteot kuulijoita, ei kiinnostanut Pier´limiä. Hän kertoi tarinansa loppuun, kesken hän ei koskaan asiaansa jättänyt ja harva kehtasi niin tylysti keskeyttää kerrontaa, että Pier´lim olisi huomannut kuulijan tympääntyneen. Pier´lim astui kiireettömästi kotiportista sisään. Hän imaisi viimeiset henkoset tupakan natsasta ja heitti sen hiekkaan. Hän kiersi talon, katsasti sen kuin varmistuakseen, ettei mikään ollut muuttunut hänen poissa ollessaan. Hän yhytti naapurin aidan takana ja leppoisasti puhettaan venyttäen sanoi päivää. Naapuri tervehti ja hymyili. Pier´lim aloitti keskustelun ilmoista, työstä ja pian jo lapsen syntymästä ja lomasuunnitelmista. Aikaa kului, ostoskassit painoivat naapurin käsissä ja hän alkoi ottaa sivuaskelia ja irrottautua keskustelusta. Pier´lim puheli verkkaisesti, välillä kysellen välillä kertoen. Naapurista ryntäsi lapsi ulos ja vaati vanhempansa kauppakassista karamellejaan ja selvitystä luvatusta elokuvaillasta. Keskustelu jäi kesken, naapuri lähti ja Pier´lim kääntyi ja livahti talonsa alakertaan. * * * PUOLISO Talo oli heidän kotinsa ja Pier´lim oli puolisoista paras, leppoisa, huolehtiva ja hellä. Heillä olisi edessään monta onnellista vuotta, eikä mikään mahti maailmassa saisi rikottua sitä. Mikään, mikä tulisi ulkopuolelta ei voisi satuttaa heitä, tuhota vahvaa suhdetta... Puoliso istuutui pihaportailla, aurinko paistoi lämpöisesti ja Pier´lim puuhaili kasvimaalla. Puoliso suoristi jalkansa kiveykselle ja avasi kirjan. Kesä tuuli leyhytti sivuja. Juhannus olisi muutaman päivän kuluttua. Varjo peitti auringon. Puoliso katsoi Pier´limiin, savi oli kuivunut saappaisiin, työhaalarin taskusta roikkuivat multaiset rukkaset. - Tÿötänikö kyttäät, etten laiskottele niin kuin eräät..... Auringon valo muuttui kylmäksi ja häikäisi valkoisena silmiä. Puoliso nousi ja meni sisälle taloon. * * * PIER´LIM Pier´lim istui kahvipöydässä. Hän seurasi keskustelua tärkeänä. Pää pyörähteli, kuin linnulla, aina puhujan suuntaan. Sieraimet olivat jännittyneet ja silmät tarkkaavaiset. Pier´lim nousi ketterästi ja tarjosi lisää kahvia vieraille. Hän kantoi likaisia astioita keittiöön ja pyyhki ohimennen pöydän. Hän istahti taas hetkeksi, mutta hypähti pystyyn kun puoliso tarjosi vieraille lisää kahvipöydän antimia. Pier´lim ojensi piparkakkuvadin ja istahti jälleen. Puoliso tarjosi kakkua ja Pier´lim nousi jälleen nopeasti ja ojensi kakkuvadin. Nyökytteli, kaatoi kahvia, tarjosi pullaa. Hän seurasi puolison jokaista elettä, hän osaisi ennakoida aikeet ja, kuin ajatus, toteuttaa ne. Kaikki näkisivät miten nöyrä hän olisi, miten kiltti ja alistuva. Miten epäinhimillinen puoliso oli ollessaan julma hänelle, Pier´limille, alistuvalle Pier´limille. Vieraat tekivät lähtöä. Puoliso saatteli heitä eteiseen ja kiitteli käynnistä. Pier´lim kiiruhti ympäri olohuonetta ja keräili astioita. Vesi valui keittiön altaaseen kohisten ja kaapit olivat auki. Pier´lim täytti tiskikonetta ja tiskiharjan varsi kolisi pesualtaan reunaan. * * * PUOLISO Talo tuntui tyhjältä vieraitten jälkeen hiljaisuus. Pier´lim puuhaili keittiössä ja äänet kantautuivat ympäri taloa. Puoliso keräsi pöytäliinan syliinsä ja ravisti sen ulkona. Pier´lim oli korjannut jo kaiken ja puoliso kiersi huoneissa ja odotti. Hän odotti, että kodin lämpö kerääntyisi huoneisiin ja työntäisi tieltään avatuista ovista puhaltaneen viiman. Pier´lim meni ja puoliso sammutti kattovalon. Hän istui sohvalle ja lapsi kiipesi syliin. Ilta oli pitkällä, puoliso luki kirjaa ja lämpöinen valo valaisi sivuja. * * * PIER´LIM Pier´lim oli vallannut itselleen huoneen, jonka läpi oli kulku ulos puutarhaan ja pyykkitelineille. Tupakantuoksu löyhähti Pier´limiä vastaan kun hän astui huoneeseen. Kalpea kattovalo valaisi romukasat, joita oli kertynyt seinustoille ja katonrajassa oleville ikkunalaudoille. Huone oli likainen ja sotkuinen, mutta silti jonkinlainen järjestys määräsi tavaroiden paikan. Työkalut olivat yhdessä nurkassa, pikkurihkama toisessa ja Pier´limin tärkeät paperit ja värikartat ja muovimattoesitteet olivat yhdessä. Suuri työpöytä hallitsi pientä huonetta. Pier´limin työpöytä. Hän oli sijoittanut sen keskelle huonetta niin, ettei huoneen läpi päässyt ulko-ovelta sisäovelle pujottelematta sivuttain kantamuksineen. Pier´lim istui työpöytänsä taakse ja sytytti tupakan. Hän laski laukkunsa pöydälle, mutta jätti vielä toisen kätensä laukun päälle kuin suojaksi. Ilman laukkuaan hän ei mennyt minnekään. Laukussa oli kaikki mikä oli tärkeää Pier´limille. Sitä, mikä oli tärkeää ei kukaan tiennyt, vain Pier´lim, ja hän vartioi laukkuaan mustasukkaisesti varkailta ja uteliailta. Pier´lim kuunteli talon ääniä, pannuhuoneen kohinaa, askelten töminää, lasten naurua. Hän kaivoi laukustaan pullon ja kulautti nopeasti kurkkuunsa aimo siemauksen väkevää juomaa ja piilotti pullon nopeasti takaisin laukun uumeniin. Pier´lim työnsi laukun pöydän alle ja vaihtoi työvaatteet rikkinäisiin verryttelyhousuihin ja vatsan kohdalta puhki kuluneeseen puseroon. Hän kurkisti pannuhuoneeseen ja kellariin. Hän käväisi löylyhuoneessa tarkastamassa, että pelti oli varmasti kiinni ja, pissata lirautettuaan pesuhuoneen lavuaariin, kiipesi portaat ylös perheen pariin. Noustessaan portaita, Pier´im tunsi syvää kiintymystä puolisoaan kohtaan. Puoliso seisoi hellan ääressä ja puheli iloisesti lapsilleen. Ruoka tuoksui ja perunat kiehuivat poristen. Perhe oli onnellinen ja näkymä, jonka Pier´im kohtasi keittiössä, oli idyllinen. Liian idyllinen. Musta raivo täytti Pier´limin mielen ja hänen lempeä ilmeensä vääntyi rumaksi irvistykseksi. Kaikki hiljenivät kun huomasivat hänen tulleen. Lapset livahtivat huoneesta ja puoliso kääntyi hellaan päin jatkaen kastikkeen hämmentämistä. Pier´lim työntyi jääkaapille tönäisten puolison tieltään kuin vahingossa. Hän tuijotti kaapin uumeniin ja hengitti raskaasti. Eivätkö ihmiset opi vaikka kuinka kouluttaa .... vielä te näette... Puoliso katsoi Pier´limiin ilmeettömästi. Pier´lim tuijotti takaisin veden väriset silmät pyöreinä kurtistettujen kulmiensa alla. * * * PUOLISO Puoliso otti kirjan hellan vierestä ja hämmensi toisella kädellään kastiketta, jonka aikoi vielä maustaa. Lapset puuhailivat kuka missäkin ja radio soi keittiön pöydällä. Puoliso jutteli lapsen kanssa päivän tapahtumista, suunnitelmista ja elämästä, naurettiin ja sovittiin illan kotiintuloajasta. Lapsi kattoi pöytää ja puoliso antoi maistaa kastiketta pikkulusikasta. Iltapäivä oli pitkällä, pian Pier´lim tulisi kotiin. Puoliso odotti, vilkuili kadulle ja katsoi kelloa. Hän loi silmäyksen ympärilleen varmistuakseen, että kaikki oli siistiä. Puoliso oli tyytyväinen. Hän oli saanut tehtyä sen minkä oli päivälle asettanut tavoitteeksi. Päivän kotityöt olisi tehty, kun päivällinen oli ohi. Ruoka tuoksui ja herätti nälän. Hellan edessä touhutessa, lasten ollessa siinä lähellä, tuntui vahvasti äidiltä. Puoliso hymyili hyvää oloaan ja pysähtyi kuuntelemaan lastensa ääniä siinä keittiössä ja muualla talossa. Hän ei tiennyt, että Pier´lim oli jo kiertänyt talon, puhellut naapurin kanssa ja istui talon alakerrassa kuunnellen ylhäältä kantautuvia ääniä. Oven kolahdus sai aistit valpastumaan. Puoliso henkäisi syvään ja suoristi ryhtiään. Lapset livahtivat toiseen huoneeseen. Unohtui mistä puhuttiin ja mille naurettiin. Ajatus ei saanut kiinni mistään. Valo muuttui kalseaksi ja ilma paksuksi ja raskaaksi hengittää. * * * PIER´LIM Pier´lim istui tuolissaan. Silmät painuivat väkisin kiinni ja äänet vaipuivat tajunnan taka-alalle. Pier´lim kuorsasi pää rinnalle painuneena. Mielikuvat kulkivat sekavina ja toisiinsa liittymättöminä ja äkkiä unen läpi tunkeutui tajuntaan tiukka komento. Puolison terävä ääni käski Pier´limin ulos. Pier´lim oli hetkessä hereillä. Hän syöksyi pystyyn, huusi puolisolle hurjana raivosta ja ryntäsi ovet paukkuen huoneesta. Kellarihuone tarjosi turvan ja rauhan. Pier´lim istui päätään pidellen pöytänsä ääressä ja viha sai sydämen lyömään rajusti. Puoliso oli tullut liian ylimieliseksi. Oli olevinaan parempi, tuommoinen, joka on saanut kaiken.... komentelee aikamiestä omassa talossaan.. luulee voivansa tehdä mitä haluaa... Pier´lim vannoi kostoa. Hän vannoi opettavansa puolison ihmiseksi, sen hän vielä tekisi ennen kuin kuolisi, näyttäisi miten ihmisiä kohdellaan, miten alistetaan, miten käsketään pois... Pier´lim kaivoi laukusta pullon ja kulautti terävän siemauksen kurkkuunsa ja piilotti pullon takaisin laukkuun. Hän avasi ulko-oven ja hämmentymättä tervehti naapuria, joka oli viemässä rikkinäistä puutarhapöytää roskiin. Pier´lim nojasi kyynärpäällä aitaan ja sytytti tupakan. Naapuri pysähtyi kertoilemaan pihatalkoistaan ja Pier´lim nyökkäili innostavasti. Pier´lim kiersi puutarhaa ja katsasti kasvimaan, jonka hän oli aidannut korkealla aidalla keskelle suurta pihaa. Pensaiden ja rikkaruohojen seassa ei näkynyt vielä porkkanan varsia tai tillikruunuja, mutta se ei Pier´limiä haitannut. Alue oli hänen. Se oli valtaus, jonka hän oli tehnyt puolison kaikkivaltiudesta huolimatta. Alue oli parhaalla paikalla, se oli arvokas valtaus ja hän, Pier´lim puolustaisi sitä viimeiseen asti. Hän kaivoi taskustaan hohtimet ja väänsi rautalanka-aidan liitoskohdastaan auki. Porttia hän ei ollut aitaan tehnyt, ettei kasvimaalle niin vain turhan takia menty. Hän käänteli kompostista kantamaansa, puoliksi maatunutta lehtimassaa ja potkiskeli saappaan kärjellä kiviä syrjään. Aitaus oli vain noin viisi kertaa kolme metriä kooltaan, mutta sen aikaan saama tunne Pier´limissä oli paljon suurempi. Maanomistajan ylpeydellä hän katseli marjapensaita ja vakoja, joihin kesän kuluessa kasvaisi runsas sato. Pier´lim tunsi vahingoniloa siitä, että oli valmistautunut talven varalle. Puoliso kävi yhtenään kaupassa ostamassa vihanneksia ja marjoja, mutta hän, Pier´lim, oli huomannut viljellä itse vihanneksensa. Hänen ei tarvitsisi hakea kaupasta kaiken maailman kaukaa tuotuja kasviksia. Hän keräisi sadon ja pakastaisi ja keittäisi mehuja talven varalle. Pier´lim sulki aidan tarkasti ja nousi ulkoportaat ovelle. Perhe istui television ääressä ja puhe ja nauru kantautuivat ovelle. Puhe lakkasi kun Pier´lim astui eteiseen. Puoliso istui ilmeettömänä sohvalla lapsi sylissään. Pier´lim katsoi puolisoa tiukasti mennessään omaan tuoliinsa. Puoliso ei kääntänyt katsettaan. Pier´lim katseli kuvaruutua ja vilkuili puolisoa. Hän kumartui ja otti kaukosäätimen. Puoliso ei liikahtanutkaan. Pier´lim huokaisi äänekkäästi, nosti toisen jalkansa nojatuolin käsinojalle ja vaihtoi kanavaa. Valmiiksi nauretun sarjan rämäkkä hohotus täytti huoneen. Pier´lim nauroi mukana. Puoliso kumartui ja otti lehden pöydältä. Pier´limin ilme vaihtui naurusta raivoon. Hän tuijotti vuoroin lehteä ja vuoroin puolisoa, joka ei edes vilkaissut häneen. Pier´lim paiskasi kaukosäätimen pöydälle ja ryntäsi raivon vallassa huoneesta, puoliso tuijotti pitkään hänen peräänsä. * * * PUOLISO Puoliso katsoi Pier´limiin, mieheen, jonka kanssa hän oli perustanut perheen. Kaikki oli oikeastaan hyvin. Ei ollut mitään suurta uhkaa, rahat riittivät ja lapset olivat terveitä. Tulevaisuus olisi heistä itsestään kiinni. Puoliso puhui Pier´limille. Kertoi miten kaikki oli kohdallaan. Kysyi mikä on. Pier´limin katse puolison katseessa, veden väriset silmät... silmien takana jokin tuntematon. * * * PIER´LIM Pier´lim istui huoneessaan. Kynä piirsi lehteen kiemuraa täyttäen kaiken tyhjän tilan tekstin vieressä, yhä uutta kiemuraa ja uutta kiemuraa. Kynä kulki käden mukana, vai kulkiko käsi kynän mukana? Tupakansavu oli paksua ja viinipullo seisoi avoimena pöydän reunalla. Näytönsäästäjä vilisti kuvaruudulla Pier´limin takana. Viini loppui. Pier´lim otti laukkunsa, avasi ja sulki sen ja laittoi sen takaisin turvaan pöydän alle. Hän sammutti valot huoneesta, lirautti pannuhuoneen lavuaariin ja muisti laittaneensa pesukoneeseen vielä yhden pyykin. Aamuyö oli pitkällä, mutta Pier´lim avasi pesukoneen ja ripusti pyykin. Hän oli uurastanut koko illan pyykin parissa. Hän oli pessyt seitsemän koneellista toisten likaisia vaatteita. Hän oli ainoa, joka välitti siitä. Muut jättivät pyykit koriin ja polkivat puhtaat vaatteet jalkoihinsa. Pier´lim oli raivoissaan, hän joutui pesemään ne yhä uudelleen ja uudelleen... ja narut olivat jo täynnä ja pyykit oli ripustettava toistensa päälle. Pier´lim otti penkiltä pinon viikattuja vaatteita ja täytti pesukoneen. Yön hiljaisuuden rikkoi kohina, kun kone otti vettä.. Pier´lim napsautti valot päälle pimeään keittiöön. Tiskipöydällä oli kahvikuppi ja lautanen. Pier´lim huusi, kirosi ja avasi vesihanan. Koko yö menisi tiskatessa ja siivotessa. Työpäivän aamu odotti, mutta Pier´lim ei saisi nukkua. Puoliso oli järjestänyt tämän. Pier´lim tiesi, että kaikki oli alkanut jo ennen avioliittoa, että hän oli tarkoin valittu uhri, jonka oli tarkoitus helpottaa puolison aikaisemmin elämässään kokemien katkerien tapahtumien aiheuttamaa vihaa. Pier´lim tiesi, että puoliso oli tehnyt huolellisen suunnitelman miten tuhota Pier´lim. Pier´lim vannoi, että se ei kuitenkaan tapahtuisi aivan helposti. Häntä, Pier´limiä, ei käytettäisi hyväksi ilman seurauksia... Pier´lim astui pimeään makuuhuoneeseen. Puoliso nukkui kuin ihminen, jolla ei ole mitään tunnollaan. Pier´lim vilkuili puolisoa riisuutuessaan. Halu sulatti vihan. Puoliso oli niin kaunis, niin täydellinen, virheetön... Pier´lim liikuttui, hän oli saanut jotain, mikä oli liian hyvää hänelle. Pier´lim sujahti peiton alle ja puoliso käpertyi syliin. Läheisyys tuntui hyvältä. Auvoinen olo valtasi Pier´limin.. mutta yllättäen hän kuuli puolison ajattelevan jotakin toista, parempaa miestä. Puoliso pilkkasi häntä, käski hänet pois kuin alhaisen palvelijan. Veri kohahti päähän ja sai ohimot kiristämään. Pier´lim ryntäsi loukattuna ja nolattuna pystyyn. Hän huusi puolisolle, solvasi, kirosi. Hän vannoi näyttävänsä, opettavansa.... Ovi sulkeutui ja Pier´lim oli rauhassa. Hän asetteli peitteitä lattialle ja asettui makuulle. Kylmä lattia painoi Pier´limin kylkiä, mutta hän näyttäisi puolisolle, mitä tämän julmuus sai aikaan. Hän antaisi periksi, kääntäisi aina toisen posken.. hän tottelisi. Lopulta hän saisi puolison huomaamaan, miten väärin oli Pier´limiä kohdellut. Se voisi tosin viedä kauan, sillä puolisolla oli niin paljon opittavaa, mutta Pier´limillä oli kyllä aikaa.. kunpa hän vain kestäisi hengissä tämän koulutusjakson.... Hän kuitenkin uskoi puolisoon, että puoliso oli pohjimmiltaan hyvä ihminen... Ei Pier´lim ollut voinut niin täydellisesti erehtyä... * * * PUOLISO Puoliso heräsi huutoon. Valo tunkeutui keittiöstä pimeään makuuhuoneeseen. Pier´limin tumma hahmo vilahti oviaukossa, vesi valui pesualtaaseen ja astiat kolisivat. Puoliso kuunteli lastenhuoneitten ääniä. Peitto kahisi, polvi kolahti seinään. Unen tasainen hengitysääni oli hiljentynyt. Pier´lim seisoi sängyn päässä. Silmät tuijottivat veden värisinä...tupakka-aski kädessä ja vaatteet kainalossa. Hirvittävät sanat jäivät ilmaan, kun Pier´limin ääni etääntyi huoneesta. Puoliso istui sängyssä ja kalpea kattovalo loi varjottoman tilan huoneeseen. Sanat olivat kuin ainetta, mutta niitä ei voinut nähdä, vaikka ne huusivat vielä korvissa. Puoliso nousi ja seurasi Pier´limin perässä. Pimeässä kellarissa makasi Pier´lim. Puoliso puhui, huusi, kysyi... Puoliso kertoi ja vakuutti, ettei kaikki ole kohdallaan, että tarvitaan apua. Pier´lim katsoi puolisoa peitto suun edessä. Hullu kiusaaja..tulee perässä häiritsemään ja huutamaan... Puoliso makasi sängyssä hiljaa. Jokainen kolahdus, tuleeko Pier´lim? Hämärä oli täynnä teräviä sanoja ja mielessä velloi kysymys vailla vastausta. Lapsi sujahti peiton alle, hengitys tasaantui ja pimeys tuntui lämpimältä. Uni oli aivan lähellä. * * * PIER´LIM Pier´lim sammutti tupakan. Ohimoita kiristi, sydänalaa puristi. Kiemura piirtyi toisen sisään kehystäen lehtitekstin tiiviisti. Lasku, jossa lapsen nimi, ei hänen Pier´limin. Miksi hän maksaisi. Oli mennyt kirjoittamaan nimensä hänen kuittiinsa. Yrittävät viedä häneltä kaiken. Puoliso on opettanut. Mutta hän näyttää mitä siitä seuraa... Pier´lim avasi lukitun laatikon ja kaivoi ison avainnipun esille. Hän oli kerännyt kaikki avaimet talteen, ennenkuin muut ennättäisivät kerätä ne itselleen. Pier´lim avasi kaapin ja veti suurta pahvilaatikkoa hiukan ulos. Vain sen verran, että näkisi, mutta saisi kuitenkin nopeasti työnnettyä sen takaisin piiloonsa. Pier´lim tarkasteli pieniä sukkia, parittomia kumisaappaita, lenkkitossuja ja puseroita, joita oli keräillyt talteen. Puoliso oli etsinyt niitä, tehnyt suuren työn, haukkunut lapset, mutta ei ollut löytänyt. Puoliso ei koskaan löytänyt mitään, hukkasi kaiken, oli huolimaton. Ei välittänyt mistään. Pier´lim oli kerännyt tavarat, joista ei pidetty huolta. Hänellä ne kyllä pysyisivät tallessa. Hän ei olisi antanut niiden joutua hukkaan. Puoliso hukkasi, etsi turhaan, ei viitsinyt etsiä ja lopulta osti uudet... Lasten äänet kiersivät taloa. Puoliso puuhaili keittiössä, puhui lapselle, leipoi. Puoliso seisoi Pier´limin huoneessa, pyykkikori painoi käsissä. Puoliso sanoi siivoamisesta. Pier´limin huoneen siivoamisesta. Sanoi, ettei oltu siivottu vuosiin. Pier´lim tuijotti puolisoa, huuto nousi syvältä ja yltyi pauhuksi. Ovi oli auki puutarhaan ja Pier´limin huuto kiersi kesäisillä pihoilla. Puoliso pakeni sähisten. Pier´lim tarttui pöytään, heitti sen ulos ovesta. Viha myllersi Pier´limin sisuksissa. Puolison ääni huusi hänen päässään, solvasi, ilkkui, herjasi hänen kurjuuttaan, kyvyttömyyttään, oppimattomuuttaan. Pier´lim huusi vastaan. Hän kirosi ja uhmaten paiskoi tavaroita ulos avonaisesta ovesta. Pier´lim pysähtyi. Huone oli tyhjä. Puoliso puhui ohikulkijoille, antoi ihmetellä tavaroita. Pesuhuoneen penkillä makasi Pier´lim päätään pidellen. Syy oli puolison, itse käski heittää tavarat ulos, itse huusi vieressä, solvasi.. * * * PUOLISO Puoliso puhui Pier´limille. Kysyi vointia, kysyi tuskasta, kertoi tuskasta, neuvoi hakemaan apua. Puoliso puhui yhä uudelleen ja kysyi neuvoa ja puhui taas. Yhteinen elämä, omat valinnat, yhteiset valinnat, kaikki kiersi mielen antamatta vastausta. Pier´lim nauroi, pilkkasi: Pahuus ei voi parantaa; ei tuollainen pysty auttamaan. * * * PIER´LIM Pier´lim istui pöytään. Juhlaruoka tuoksui ja kattaus oli taiten harkittu. Puoliso kutsui lapset ja vaiteliaina he istuivat pöytään. hiljaista puhetta, yksittäisiä lauseita, matala naurahdus. Pier´lim tarkkaili puolisoa. Heillä oli liian hyvät välit, puolisolla ja lapsilla. jättäisikö puoliso hänet huomiotta tarjotessaan pöydän antimia? Kieltäisikö häntä ottamasta kulhoista? Pier´lim otti perunan ja murskasi sen lautaselle. Hän ei yrittäisikään ottaa muuta. Hän ei antaisi puolisolle tilaisuutta kieltää. Kyllä puoliso huomaisi, miten alistuva hän olisi. Pier´lim söi hitaasti maistellen perunan makua. Hän huokasi, piti tauon ja joi hieman maitoa. Miksi puoliso ei sanonut mitään. Oliko puoliso todella näin julma, ei edes huomannut hänen kärsimystään? Pier´lim nousi, otti kaksi viinilasia ja pullon. Hän avasi pullon ja kaatoi lasiin. Hän maistoi punaista viiniä, maiskutteli, pyöritteli lasia. Puoliso ei katsonut häneen, ei sanonut mitään, ei huomannut...vai eikö hän välittänyt? Pier´lim kysyi, eikö puoliso halua viiniä ja puoliso vastasi. Pier´lim tunsi kohinan korvissaan. Puoliso oli julma ja laskelmoiva... niin ei saanut vastata. Pier´lim oli tehnyt tarkan suunnitelman, miten näyttäisi puolisolle, antaisi takaisin mitä oli joutunut kärsimään ja nyt puoliso pilasi tarkkaan harkitun koston. Pier´lim työnsi pöydän puolisoa vasten, kastike kaatui ja viini läikkyi pöydälle. Pier´lim huusi. Lapsi vastasi ja tuli näkyväksi. Pier´lim hiljeni. Silmät tuijottivat pyöreinä, pistävinä, painuneitten kulmien alta. Lapsen muoto muuttui ja tämä liittyi puolisoon, yhtä suurena, yhtä kylmänä, yhtä vihattavana ja vaarallisena. Sanat nousivat syvältä mielen syvyyksistä, iskivät lapseen lujasti. Lopulta Pier´lim pakeni. Puoliso oli kääntänyt lapset Pier´limiä vastaan. Oli johtanut harhaan alaikäiset.. mutta hän vielä kertoisi totuuden.. * * * PUOLISO Lapsi nousi puolison takaa, vastasi Pier´limille. Pier´limin puolisoon naulittu katse kääntyi lapseen. Puoliso kuuli sanat, ja niiden iskut tuntuivat hänessä lapsen läpi. Ilma oli paksua, tummaa.. se jähmetti liikkeen.. Hiljaisuus murtui, puolison ääni nousi hitaasti uhkaavaksi ja peitti Pier´limin sanat. Puoliso seisoi lapsen edessä, vaati Pier´limin katsetta, puhui matalalta, uhkasi. Pier´lim, veden väriset silmät pyöreinä, kulmat korkealla kaarella. Lapsi huusi sanojaan selän takaa. Pier´limin sanat osuivat puolison ohi lapseen kuin miekat... Puoliso vaati, käski, painosti ja lopulta Pier´lim lähti. Lapsi istui tuolilla. Puoliso hengitti raskaasti. Kiukku leimusi silmien takana ja sai valon välkehtimään. Jossain sisällä oli raskas paino, jonka terävät särmät hiersivät kipeästi. Ajatus kiersi vastausta, haki tietä sitä löytämättä... Puoliso puhui lapselle, torui, kysyi, lohdutti.. Lapsella oli niin kalpea iho ja silmissä paloi tumma viha. Lapsi puhui huudosta, kimeästä ujelluksesta, metelistä. Milloin oli syntynyt se huuto, kimeä, mieletön huuto? Jossain sisällä mielessä ... vai talossako? Kaiken kattava, alati jatkuva, kimeä meteli.. Puoliso kuunteli ja kuuli sen. * * * PIER´LIM Pier´lim kertoisi totuuden kaikille. Hän kirjaisi totuuden tarkasti muistiin. Jo aikaa sitten Pier´lim oli tehnyt päätöksen totuuden kertomisesta. Hän oli suunnitellut, että lähettää kaikille kirjeen, jossa kertoo kaiken sen kärsimyksen, joka hänen osakseen oli tullut. Sen jälkeen hän tappaisi itsensä, sillä hänen elämällään ei ollut mitään merkitystä. Hän oli vain tiellä ja syyllinen kaikkeen .... Pitkinä iltoina hän oli kirjoittanut jäähyväiskirjeitä ja nyt ne olivat valmiina kirjekuorissa, joissa oli osoitteet valmiina. Hän oli suunnitellut miten tappaisi itsensä ja miten se havahduttaisi puolison. Hän oli katsellut puolisoa ja tutkaillut miten hänen suunnitelmansa vaikutti puolisoon. Puoliso ei ollut tietääkseenkään Pier´limin suunnitelmista. Pier´lim vihasi puolisoa, joka niin kylmästi suhtautui hänen hirvittävään itsetuhoajatukseensa. Pier´lim kertoi puolisolle. Kertoi ehkä joskus, yllättävänä hetkenä, tappavansa itsensä. Ei sitä koskaan tiedä milloin. Ja kirjeet ovat valmiina ja ne ovat postissa, kun hänet löydetään kuolleena. Totuus tulee julki vaikka puoliso yrittäisi mitä. Pier´lim pitäisi siitä kyllä huolen. Puoliso ei pääsisi sanomaan, että ei ajanut Pier´limiä tuhoon. Kirjeet ovat jo valmiina .... Puoliso oli katsonut Pier´limiä ilmeettömästi, ylevässä rauhassaan, välittämättä, säikähtämättä.. Pier´lim ei tuollaisen takia itseään tappaisi, hän keksisi muuta. Hän luuli kerran, että puolison takia kannattaisi tuhota itsensä, näyttääkseen ja, että puoliso näkisi ja vihdoin ymmärtäisi tekemänsä vääryyden. Mutta Puoliso oli kylmä, julma ja toivoi Pier´limin kuolemaa ja sitä hän ei puolisolle soisi. Hän keksisi jotakin muuta. Totuuden hän kertoisi kuitenkin. Kirjeet olivat valmiina. * * * PUOLISO Puoliso kulki talossa. Oliko Pier´lim kuollut, oliko tappanut itsensä? Puoliso kuunteli, katsoi huoneisiin, ei ketään. Pier´limin huone siinä vieressä. Joka kerta varmistus, vilkaisu vain ennen kuin menee huoneeseen. Puoliso puhui Pier´limille, kysyi mikä on. Pyysi hakemaan apua. Lupasi tulla mukaan. . Pier´limin silmien takana tyhjyys.Vain linnoitusta vartioiva viha huusi puolisolle ja puolusti Pier´limin mielen koskemattomuutta. Kysymys haki vastausta. Puoliso kiersi ajatusta, kysyi itseltään, mutta ei osannut vastata. Hetkinä, jolloin Pier´lim oli poissa, puoliso istui ja kuunteli hiljaisuutta. Outoa, hyvää hiljaisuutta, ja seinien välissä oli paljon kevyttä ilmaa. Mutta Pier´lim tuli takaisin ja äänetön huuto voimistui jälleen, jähmetti kaiken, sammutti ilon. Puoliso soitti ja kysyi ja kysyi ja yhä uudelleen hän soitti ja kysyi. Mutta vain Pier´lim itse voisi saada vastauksen, ei hän, puoliso, eikä lapsi. * * * PIER´LIM Pier´lim kiersi taloa. katsoi ikkunoista sisään. Valot loistivat kirkkaina illan hämyä vasten. Tupakka paloi punaisena Pier´limin sormissa. Puolison hahmo näkyi ikkunassa. Pier´limin talon ikkunassa...asui hänen talossaan kuin omassaan. Pier´lim nousi portaat. Keittiössä puoliso kaulitsi taikinaa, täytti piirakoita. Lapsi availi purkkeja, jutteli, kertoili asioitaan. Lapset törmäilivät leikeissään äitinsä jalkoihin. Hella huokui lämpöä. Ovi kolahti. syvä huokaus, jännittyneet hartiat. Pier´lim seisoi hiljaa katveessa. Pysyi piilossa, oli kuin salaa, ovelana näkymättömissä, kuulumattomissa naulakon takana. Pier´lim istui olohuoneen tuolissa. Käsivarsi selkänojalla, kasvoilla hymy, joka ei hymyillyt. Puoliso vaihtoi pellin uuniin. hiljaista puhetta lapselle. Pier´lim kysyi halusta, kysyi himosta ja odotti. Puoliso ei vastannut, katsoi vain. Pier´lim katsoi, mietti. Puoliso oli kova ja kylmä. Oli kuin ei olisi välittänyt, kuin ei olisi halunnut joskus. Hän muistuttaisi, kertoisi kaikille, niin ettei puoliso voisi kiistää. Pier´lim vastasi puolison puolesta. Kertoi halusta ja himosta. Kertoi muistinsa mukaan..kuviensa mukaan.... rankaisi puolisoa. Puoliso ei vastannut, katsoi vain lapseen ja voiteli leivonnaiset. Pier´limin ääni nousi, vastaus seurasi kysymystä. Pier´lim nauroi, hihitti, kertoi elimistä, näytti sormillaan... Puoliso käski Pier´limin hiljenemään, kuuntelemaan itseään. Pier´lim näki, että rangaistus tehosi, että puoliso häiriintyi ja nolostui. Pier´lim oli löytänyt keinon. Hän häpäisisi puolison. Hän paljastaisi mitä tiesi ja kaikki huomaisivat, ettei hän olisi voinut itse keksiä mitään niin saastaista, että puolison oli täytynyt saada hänet uskomaan sellaiseen. Pier´lim korotti ääntään ja kertoi ja kuvaili, yksityiskohta yksityiskohdalta, hetki hetkeltä. Pier´limin ääni täytti huoneen. Lapsi pilkkasi häntä. Katse kääntyi lapseen. Pier´limin hymy, jähmeät silmät naulittuna lapseen. Sanat syntyivät hitaasti, harkiten, Pier´lim kertoi lapselle puolisosta ja lapsesta itsestään. Kiihtyen hän kertoi lapsen halusta, tulevasta halusta ja ajasta, jota lapsi ei voinut muistaa. Vuolaasti hän kuvaili millainen lapsi oli, kertoi että tunsi joka paikan lapsesta.. sanojensa voimasta nauttien hän paljasti toisten halun lapseen ja että puolison puolesta hän puhui..ettei hän itse koskaan sellaista .... Puoliso täytti oviaukon. Katse uhkasi kauheimmalla. Hymy jähmettyi Pier´limin kasvoille. Puolison ääni vyöryi Pier´limin yli, painoi hänet tuoliin, piti hänet puolisoa alempana. Käski pois. Käski hoitoon. Hylkäsi.. Pier´lim uhkasi, epäili puolisoa sairaaksi, hulluksi. Hän saisi tehdä mitä vain, hän oli aikuinen, muut olivat luvatta .... Syy oli puolison, miksi oli niin kylmä ja ilkeä ja käytti niin häikäilemättä Pier´limiä hyväkseen.. Hän vielä näyttäisi ja opettaisi ihmiseksi kaikki.. * * * PUOLISO Pier´limin askeleet eteisessä.. hiljaisuus. Äkkiä Pier´lim istui nojatuolissa jalka toisen yli heitettynä, kirja sirosti käsissään. Pöydällä seisoi pullo hienoa viiniä, mutta ei viinilasia. Pier´limin vaatteista löyhähti tympeä tuoksu ilmavirran mukana. Puoliso kääntyi pois. Huokasi. Pier´limin hiljaisuus huusi äänetöntä huutoaan, lapsi pakeni huoneesta. Pier´limin katse tuntui jokaisessa liikkeessä, huone oli täynnä Pier´limin ajatuksia. Puoliso odotti hetkeä jolloin sanat tulevat. Tunnusteleva kysymys oli räjähdys huutavassa hiljaisuudessa. Puolison tyyni olemus valpastui kuin iskun jälkeen. Katse kääntyi Pier´limiin. Pier´limin puhe ryöppysi yhä kiihtyvällä voimalla. Puoliso katsoi, näki vaihtuvat ilmeet, pyörähtelevän pään, kiihkeinä pälyilevät silmät, kädet, jotka kävivät takaraivolla ja levittäytyivät tuolin selkänojalle ja nousivat jälleen niskalle. Puoliso näki Pier´limin, joka syntyi äsken ja syntyisi taas kohta joksikin muuksi. Puoliso kuunteli, kuuli mielettömän puheen, sielun syvyyksien äänen. Sanoiksi sanottuna sen, mitä ihminen ei kerran, keskenkasvuisena, ajateltuaan enää koskaan päästä mieleensä. Pier´lim huusi niin kovin kaukana, ajatuksen tavoittamattomissa. Ja äkkiä lapsi vastasi Valo oli valkeaa ja terävää ja lapsen hahmo valokeilassa. Puoliso astui eteen. Pier´limin ääni tunkeutui kaikkialle, livahteli puolison ohi lapseen. * * * PUOLISO Puoliso kilpisti sanan sanalta takaisin, tallasi puheen jalkoihinsa, huusi lapsen korvat lukkoon, huusi kuin myrskyssä saadakseen huomion salamoista. Lapsi kuunteli Pier´limin sanoja kauan Pier´limin mentyä, ja puoliso huomasi, ettei ollut koskaan ymmärtänyt suojata lasta päinvastaisella. Oli pitänyt itsestään selvänä, että todellisuus on. Puolison sanat olivat totta, mutta lapselle saman painoiset kuin Pier´limin puhe. Ei ollut mitään millä vakuuttaa, ei mitään, millä täysin tyhjentää Pier´limin sanoma. Aina tästä eteenpäin tulisi elämään epäilys, kuristava epäilys, että todellisuus onkin valhetta, että Pier´lim onkin oikeassa.... Puoliso kuunteli huutoa hiljaisessa talossa, äänetöntä, kimeää huutoa. Etsi sitä, yritti nähdä sen. Hän tunsi sen jo, tiesi sen muodon. Puoliso suri lasta. Kauhistui huutoa, joka kietoutui nuoreen elämään niin, ettei kohta voisi erottaa kasvun tempoilua huudon äänettömästä painajaisesta. Puoliso suri suljettuja ovia ja iloa, joka pakeni lapsesta. Yön hiljaisuudessa kysymys haki vastausta. Kuka oli Pier´lim, joka ei koskaan enää astunut samana huoneeseen, joka ei enää ollut enemmän sitä, mitä oli äsken kuin sitä, mitä olisi kohta? Missä oli Pier´lim, jota puoliso yritti tavoittaa vedenväristen silmien tyhjyydestä, joka ei enää vastannut puolison huutoon? Pimeys oli kylmää ja vuode oli kuin hiekanmuruja täynnä. Kostea peite kietoutui nihkeitten jalkojen ympärille. Ajatus ei kyennyt seuraamaan Pier´limiä, mieli ei taipunut, ei osannut selittää syitä. Vain sen minkä kuuli pystyi kuvittelemaan, mutta itse ei osannut edetä. Puoliso tiesi, että vastaus oli siinä, kun vain katsoisi, kun vain kuuntelisi. * * * PIER´LIM Pier´lim kääri peiton lattialta, pissasi lavuaariin ja pukeutui. Hän tarkasti laukun sisällön vielä kerran: Yhdessä taskussa laskuja, mainoksia, palkkatodistuksia...toisessa kopiot kaikista. Kaikki huoneen kellot kävivät samaan tahtiin, Pier´lim tarkasti sen. Lasten huoneista kuului ääniä, keittiössä kolisivat astiat. Puolison ääni komensi ulkovaatteisiin, Pier´lim valpastui. Nyt oli aika. Pier´lim nousi portaat ja astui eteiseen. Hiljaisuus. Puoliso istui alas, eikä katsonut kohti. Pier´lim katseli, tutkaili tarkkaan. Pää pyörähteli. Pier´lim astui huoneeseen, astui ulos, käväisi ovella. Puoliso ei sanonut mitään. Pier´limin käsi jo oven kahvalla ja lopulta jotakin sanottavaa. Pier´lim kääntyi, astui huoneeseen tohkeissaan, katsoi puolisoa ja sanoi, sanoi taas ja kysyi, kysyi, kysyi. Puoliso vastasi ja Pier´limin sydän hakkasi, lämpö kiersi raajoissa ja posket alkoivat hehkua. Pier´lim oli murtanut jään. Hän vastasi vastaukseen, pilkkasi, hihitti. Pier´lim kulki puolison perässä ja puhui, puhui, uhkasi, pelotteli. Ajatus kulki sujuvasti, eteni kuin virta, ja vuolaana se kuohusi puolison kuultavaksi. Puoliso pakeni, mutta Pier´lim ei luovuttanut, ei häntä pakenemalla vältetä. Puolison oli kuunneltava, sen hän oli ansainnut, se oli vähintä mitä saattoi vaatia sellaiselta kuin puoliso... Puoliso kääntyi ja katsoi Pier´limiin, katsoi suoraan silmiin, hymyilemättä, ilman lempeyttä, ilman vihaa. Puoliso katsoi ja puhui hiljaa, matalalla äänellä. Sanoi sanoja, jotka pelottivat. Sanoja, jotka eivät vastanneet Pier´limille vaan puhuivat jotain aivan muuta. Pier´lim hiljeni, ajatus katkesi.. ei ollut sanoja vastaukseksi. Sormet puristuivat olkalaukun hihnaan, sanat oli käytetty loppuun. Ovi oli lähellä ja Pier´lim livahti ulos. Autuas pelastus. Kadulla Pier´lim tavoitti naapurin. Pier´limin puhe ryöppysi pidäkkeettä, kertoi suunnitelmista, sukulaisista, työtovereiden sukulaisista. Pier´lim puhui ja puhe polveili ja kulki kuin vainuava koira, risteillen milloin minnekin, kuitenkaan löytämättä hakemaansa. Naapuri nyökkäili, etääntyi askel askeleelta ja lopulta livahti bussiin ja oli mennyt. Pier´lim oli yksin kadulla. * * * PUOLISO Kello soi, valot syttyivät huoneisiin. Viisarit näyttivät minuutteja. Lapsen haalari naulasta, auton avaimet, laukku, hattu, toinen lapanen... Kiire nosti hien, ajatus kulki nopeasti, vaikka unesta väsynyt mieli ei vielä halunnut seurata. Pier´lim seisoi eteisessä laukku olalla ja käsi laukun hihnalla. Vain yksi sana ja Pier´lim huusi, solvasi, uhkaili. Lupasi näyttää ja kostaa. Aamu ei enää vaalentunut, pimeys painui tiiviisti ikkunoihin ja sähkövalon varjoihin. Kirpeät sanat sinkoilivat huoneissa. Pier´lim kulki puolison perässä, huusi, sylkäisi. Astui ovesta ja oli mennyt. Paljon myöhemmin tunkeutui kalpea aamu väkisin huoneisiin ja kylmä valo paljasti pimeästä puolison hahmon. Kiihkeästi puoliso tavoitteli arjen sävyä, haki kiintopistettä todellisuudesta ja lopulta Pier´limin ääni vaimeni. Puoliso ei katsonut taakseen eikä tulevaan kun astui päivämaailmaan. Mutta puoliso katsoi lasta, joka ei voinut muistaa aikaa, josta Pier´lim kertoi, joka ei voinut tietää mikä oli totta. Puoliso ajatteli Pier´limin puheet lapsen tulevaisuudeksi, Pier´limin kuvat lapsen menneisyydeksi, äänettömän huudon kasvulle taustaksi... Vastaus pakeni katsetta, vaikka oli jo siinä. ..vastuu lapsesta! ...vastuu omasta elämästä! vastuu Pier´limistä?? Enää ei ollut yhtä tietä, eikä kahta voinut kulkea. Oli toinen tai toinen. Ja puoliso valitsi Mutta vielä kerran puoliso kysyi, peräsi vakavana viimeistä vastausta. Pier´lim liikahti Katse haki kiintopistettä. Vilkaisu taakse, vilkaisu sivulle, katse puolison ohi. Mielikuvat kumosivat toisiaan ja Pier´lim muisti minkä uskoi todeksi ja silmiin syttyi vihan kirkkaus. Pier´lim vastasi. Kellon tikitys naksutti hiljaisessa huoneessa ja Pier´limin katse kiersi viisareitten mukana. Ilma viileni huoneessa ja yksinäisyys astui ihmisen tilalle. Pier´limin suu aukesi äänettömään vastaukseen kun hän kääntyi katsomaan puolison hiljaisuutta Liian myöhään. Puoliso oli mennyt. EPILOGI Pier´limin mukana hävisi äänetön huuto joka hiljaisuudessa oli piinannut sielua niin kovin syvältä. Hetkeen ei ollut sanoja, ei ajatuksia, vain hiljaisuus kuin sodan pauhun jälkeen Sitä hiljaisuutta osasi vain kuunnella ja jännittyneenä yritti löytää vaiennutta huutoa hiljaisen talon rapsahteluista Kuin hälvenevästä usvasta paljastui elämän hirvittävästi murskattu maisema, Sitä katseli vain silmillään ilman ymmärrystä, ilman tunnetta tai toivoa mistään. Kolme päivää hiljaiset hiipivät talossa ja varoivat askeliensa ääntä, ettei se, mikä nyt oli alkanut, katoaisi. Kolme päivää pysyivät sanat poissa. Huudon tilalle tuli hiljaisuus, johon ajatukset syntyivät tunnustellen. Mutta äkkiä Pier´limin jälkeensä jättämä hiljaisuus täyttyi lapsen huudosta, joka vuosia oli mykistynyt ennen kuin kuin oli tavoittanut edes sanoja Nyt tulivat sanat niin kovin kipeät sanat eikä ollut vastattavaksi lapselle Lapsi huusi pelästyneenä hiljaisuudesta hyökyi päälle, halusi hallita luuli hiljaisuutta tyhjyydeksi ja syytti hylkäämisestä Iso lapsi, aikuisen voima puheessa, varmuus ja halu ja pelko hallita elämää kokeili huudollaan vastusta, vieläkö turva on todellinen Oli noustava oman mielen tyhjyydestä ja lähdettävä vastaan Oli näytettävä, ettei lapsen koskaan tarvitse astua tälle paikalle että väsymys tulee ja hiljainen uupumus mutta ne levätään siinä, omalla sijalla ei siihen tyhjää tule. Aika kulki vain päivän kerrallaan rakentaen päivistä muuria Pier´limin olemisen ja olemattomuuden välille ja yhä kauemmaksi ajautui muisto Pier´limistä ja kalseasta, varjottomasta valosta, joka kelmeänä valaisi Pier´limin läheisiä hänen ympärillään Pier´lim tuntui talossa pitkään: Vielä tuli ilta ja odotus Vielä tuli juhlia ja arkipäivän askareita, jolloin ei muistanut, ettei Pier´lim enää tullut ettei Pier´lim ollut ihan lähellä Hitaasti tilanne kerrallaan tapahtuma kerrallaan Pier´lim elettiin pois arjesta ja juhlasta Suru täytti hiljaisuuden puhtaana ja parantavana suru menetetystä puolisosta suru pahoista sanoista suru menneestä ja siitä hetkestä Armoton unohdus painoi tapahtumat taka-alalle ja yht´äkkiä ei osannut muistaa vain joitakin merkityksettömiä asioita sai pidettyä mielessä ja toistettua ilman ajatusta Eikä se ollut mitään Joku kysyi eikö muuta? Oli oli, mutta mitä? Mieli kiersi tiukasti tapahtuneet Ei ollut hakusanaa, ei vihjettä jota olisi voinut seurata ja löytää uudelleen Itsekin ihmetteli oliko se kaikki tässä eihän se ollutkaan mitään Eikö ollutkaan mitään? Ja sitten joku, joka tiesi, muistutti ja tunnelma oli siinä ja vyöryi yli sydän hakkasi ja jokainen yksityiskohta oli siinä.. Mutta ei mitään sen ympärillä Ei aikaa Ei tapahtumia sen jälkeen eikä sitä ennen Muisti oli jakanut kaiken palasiksi ja sekoittanut ne keskenään Mitään yhteyttä ei löytynyt Mikään ei seurannut mistään Ne vain olivat Pieniä tapauksia, jotka elivät omaa kammottavaa elämäänsä ja sulkeutuivat tietoisuuden saavuttamattomiin Mutta ne olivat ja tieto tietämisestä oli Sitten tulivat aamut jolloin herätessä muisti miten hyvä ettei enää ollut niin kuin oli ollut että kaikki se mennyt oli ohi eikä Pier´lim enää koskaan päässyt lähelle joka aamu ajatteli vain sen muuta ei uskaltanut Pier´limin jälkeen ei uskaltanut toivoa hyvää ei uskoa mihinkään ei vielä kun tavallinenkin oli niin ihmeellistä tulevaisuus oli hämärässä ajatus ylitti sen kuin järven liukkaan jään lähes koskematta, pysähtymättä mutta havaiten jään alla jotakin jonka muotoja ei vielä halunnut ajatella jotakin johon ei kiinnittänyt tunnetta ei pelkoa eikä toivoa Huomisen pituus ei merkinnyt mitään se tuli ja meni ja jos se ei tullut, ei sen ollut niin väliäkään mieli oli kuin kohmeessa kuin kuura olisi peittänyt pinnan ja syvä kylmyys jähmettänyt liikkeen tunteet kulkivat lähellä mutta niitä ei katsonut kohti ei tiennyt miltä ne näyttivät, vaikka tiesi niiden liikkuvan lähellä Vain uneton uni ja herääminen aamulla päivän työt ja ilta mutta piilossa kyti elämä pitäen tulen hengissä.

Kommentit

3111, 06.12.2009 21:43

Novelli hipoi täydellisyyttä, uskomatonta työtä! Vaikka sama toistui useasti; Pier´lim tuli kotiin ja iloinen tunnelma lakkasi, juuri se, ja juuri oikeat sanat oikeissa kohdissa, takasivat lukuelämyksen. En ole tarpeeksi viisas ymmärtääkseni jokaista kohtaa, mutta tarinasi oli uskomaton. Yksi parhaista tarinoista, mitä olen eläissäni lukenut.

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net