Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
asahel, 20.12.2010 18:16
Katsottu 1505 kertaa
Sade oli lakannut, heräsin horteestani. Tunsin pimeyden pehmeän verhon kietovan minut hellään kohtuunsa. Hymyilin. Tunsin sisälläni ikuisuuden poltteen, otteen jonka kourasta en haluaisi päästä. Hengitin ensimmäistä kertaa ilmaa, jonka tuoksut saivat minut hehkumaan. Astuin tyhjään puistoon, jonka kauneutta kuu maalasi. Vihreys ei ollut ikinä olut niin syvää ja kiehtovaa. Kierin kosteassa ruohikossa, tunsin jokaisen korren ihollani kuin taiteilijan siveltimet. Jokainen pisara joka jäi iholleni loisti kuin tähti. Olin kaunis, satumainen, mutta minua ruokki nyt vain kuolema. Sisälläni kehräsi jano. Jota ei sammuttaisi hunajainen viini taikka mehukkain omena. Liha olisi vain nautintoa varten ja ruoka tuskainen muisto, jotain mitä minustakin oli syntynyt. Näin kaiken lakastuvan, vanhenevan. Tunsin ajan juoksevan, kuin vuoksen, jonka rannalla seisoin hymyillen.