Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Ruhjeilla, 25.08.2011 10:32
Katsottu 1608 kertaa
En oikein tiedä mitä kirjoittaisin. En ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin. Päätin kuitenkin tänne tehdä tunnukset että on joku paikka jonne asioita kirjoittaa, vaikka tuskin kovin usein kirjoitan. Pidän tätä eräänlaisena netti blogina itselleni. Toivon lukijoiltani kommentteja kirjoituksiini runsaasti (mikäli niitä tulee). Se auttaa pitämään kirjoittamis motivaatiota yllä. Olen siis 18 vuotias tyttö, vaikeasti masentunut, joka asuu tällä hetkellä psykiatrisessa sairaalassa, jotta pysyisi hengissä. Kiertänyt eri laitoksia jo vuosia. Puoli vuotta sitten eronnut hyvin vaikeasta suhteesta tytön kanssa. Kirjoituksissani kutsun häntä bp:ksi. Aloimme seurustella Bp:n kanssa vuosi sitten keväällä. vietimme koko seuraavan kesän yhdessä, täysin kiinni toisissamme, autoin häntä kaikessa missä hän tarvitsi apua. Hänellä on myös jo monia vuosia kestänyt vaikea masennus ja paljon paljon pahempaakin hänellä on ollut. Hän on siro, hento,kuvan kaunis ja sydämmellinen. Mutta ongelmana suhteessamme oli se että hänellä oli samaan aikaan suhde pojan kanssa, joka oli kestänyt jo kolme vuotta. Ja se että meidän molempien elämät olivat sekaisin ja molemman masennuksen saartamia. Kaikesta huolimatta suhteemme oli mitä ihmeellisin asia minun elämässäni, se oli unelmaa jota olin ennen vain voinut kuvitella. Jaoimme kaikki salaisuutemme, tukeuduimme toisiimme, teimme yhdessä kaikkea ihmeellistä, taianomaista. Rakastin kuunnella hänen kaunistä ääntään, kun hän luki minulle kertomuksia kirjokarhuista. Rakastin katsella kun hän luki, kirjoitti, nauroi, kaikkea mitä hän ikinä tekikin. Olisin ollut valmis asumaan vaikka ojassa ilman mitään omaisuutta tai rahaa, kunhan hän vain olisi minun. Suhde kuitenkin päättyi kun "petin" häntä, yritin tappaa itseni ja jouduin suljetulle osastolle, jolloin hän koki rakkauden toisen tytön kanssa. En enää voinut pysyä siinä, olin tehnyt liian monta asiaa väärin, satuttanut, ollkut täysi kusipää, arvoton. Tämä asia koskettaa minua edelleen, jaen ole voinut erostamme lähtien olla päivääkään miettimättä häntä, kaipaamatta. Olen rikki, murtunut sydän joka ei ehkä enää elvy...
asahel, 31.08.2011 9:56
Nuoruus, ihana aika.. On oikeus kokea kaikki tunteet kymmenkertaisina. Sydämmellä on outo taipumus korjaantua itsestään, sen tietää kaikki :) Aika kultaa muistot ja kultakin hapertuu ajan kuluessa. Ota menetys raskaasti, opettele nauttimaan vapaudesta ja vihdoin kun hetki tulee rakastu taas rakkauteen. Kukaan ei ole kuollut sydänsuruihin, vaan rakastunut uudestaan, elämään. ;) Voimia sinulle, muista että olet nuori, elämä ei lopu yhteen suruun!
asahel, 31.08.2011 10:04
18 vuotiaalla elämä on vasta alkanut, et voi edes kuvitella seikkailuja mitä vielä koet, jos vain annat mahdollisuuden. Mitään niin raskasta ei voi sattua ettei siitä yli pääse. (Mieti naisia jotka ovat ollet vuosikausia vankeina ja kokeneet mitä kauheinta väkivaltaa. He ovat aloittaneet uuden elämän!) Vastahan sinä olet tullut täysi-ikäiseksi, KAIKKI ELÄMÄ ON KOKEMATTA!!! Kerkeät tuhannet kerrat satuttaa, olla rikki, murtaa sydämmesi ja olla arvoton kusipää, niin me muutkin.. Se on vain välttämättömyys elämässä, jotta Sinä ottaisit opiksesi ja kasvaisit ja oppisit ihmisenä!
exthing, 28.08.2011 13:43
Haluan sanoa että voimia. Olen myös ollut laitoksessa ja masentunut, mutta päässyt yli. 10v kesti. Ainoa ihminen johon kannattaa tukeutua on itse, se ei hylkää eikä petä. Itsestä käsin alkaa rakastaa jotakuta, mutta pysyy kuitenkin itsenä. Parsi rauhassa sydäntäsi kokoon.