Kirjoitukset

Cecilia

kakofonia, 20.12.2016 2:39
Katsottu 802 kertaa

Olemme kävelleet näiden huoneiden poikki, Cecilia ja olen kertonut, miksi sinä olet täällä Sinä olet turhautunut työsi mätäneviin hedelmiin polkuihin, jotka sotkettiin Sinä et osaa tuntea minua sinä kosketat kättäni ja sinä tunnet, minkä minäkin mutta sinä et tiedä, mitä minä tiedän Sen, että sinä et ole eheä ja Cecilia, omenapuiden varjossa sinä näytät samalta Ja minä kerron, että rakkaus on ainoa, mistä on järkeä ottaa oppia Sillä siinä olemme sama lapsi, keskeneräinen Ja rakkaudessa on paljon kevyttä Cecilia, sinä luet rakkaudesta täynnä säröjä, rakkaudesta, joka huutaa mutta todellinen rakkaus on jumalallinen, säkenöivä voima joka vavahduttaa ja vapauttaa kun löydämme tavan kohdata, ottaa ja irrottaa Minä rakastun joka päivä ihmisiin, jotka koskettavat sieluani ja he eivät revi sitä, eivät vie mukanaan poistuessaan vaan he jättävät minuun käsiensä jälkiä he ovat mustelmia, suudelmia, kahvitahroja he ovat sormia sormien lomassa, henkäyksiä iholla he ovat ravintoloita, tanssia ja sitä hurmaa, kun valomerkki välähtää ja on aika lähteä huulet eivät kosketa, mutta ne käyvät niin lähellä Cecilia, minä olen elänyt monta elämää minä olen tavannut sinut. Ja minä tiedän, että sinussa on juuri sitä valoa, josta olen lukenut. Sinussa on se vilpittömyys ja voima, mutta minä olen sinun liittiö vain minun kauttani se on muillekin ja nämä huoneet ovat liitoskohtamme ne ovat paikkoja, jossa me emme tapaa enää koskaan mutta ilma on painavana siitä, minkä me jätimme jälkeemme Ja he eivät kukaan ole koskaan enää entisensä sillä Cecilia, meillä ihmisillä on juuri sellainen voima.

Kommentit